2 viikkoa ja 1 päivä

sen verran on takana aikaa uuden ajalaskun jälkeen.  Aurinko on jatkanut paistamistaan, vaikka ei aina ulkona sitä huomaakaan. Töissä on ollut kamala härdelli, enkä ole kerta kaikkiaan jaksanut kotona enää avata konetta, vaikka kovasti on tehnyt mieli jakaa ajatuksia tänne.

Raskausuutisen jälkeen raskauden oireista olen tunnistanut muutamia. Rinnat tai lähinnä nännit ovat olleet jatkuvasti hieman arat, etenkin painamiselle. Pienirintaisena olen myös tiedostanut niiden olevan hieman turvoksissa. Alavatsa on myös hieman turvoksissa. Muutaman päivä ajan olen huomannut pientä etovaa tunnetta ajoittain päivän aikana. Silloin tekee mieli vähän syödä jotain. Väsymyksestä on vaikea sanoa, sillä olen todella väsynyt. Mutta enemmän uskon sen liittyvän pitkiin työpäiviin ja iltatöihin.

Ihanaahan tämä on ollut : ) Onneksi nuo pienet oireet ovat pysyneet ja mitään vuotoa ei toistaiseksi ole esiintynyt. Alkuvaiheen ultra klinikalle piti olla ensi viikon keskiviikkona. Ilmeisesti meitä hoitaneen lääkärin lomien takia, minulle soitettiin pari päivää sitten kysyttiin pääsisimmekö jo tämän viikon perjantaina. Eli huomenna!

Olen laskenut päiviä ultraan raskausuutisestä lähtien ja tämä vajaan viikon aikataulukiri toki helpottaa tätä malttamattomuutta. Samalla olen koittanut psyykata itseäni kaikkiin ikäviin vaihtoehtoihin. Pahimpana pidän kohdun ulkoista raskautta, sillä se voisi vaikeuttaa huomattavasti uutta raskautta. Näin olen ainakin ymmärtänyt. Toki olisi todella surullista jos oikeassa paikassa kohdussa olisi pelkkä ruskuaispussi tai sitten sykkimätön, kasvunsa lopettanut sikiö. Kaikki nämä vaihtoehdot huomioiden, koitan kestää huomisen tuloksen. Joudun palaamaan takaisin töihin melkein heti tutkimuksen jälkeen. Onneksi Kulta pääsee mukaan tutkimukseen! Kyllä me pärjäämme, kävi miten kävi.

Olen koittanut puhua itselleni, että mikäli raskaus keskeytyy tai joudutaan em. syistä keskeyttämään, tämä pieni ei vain olisi ollut riittävän terve kasvamaan aina synnytykseen asti. Kyse ei siis ole mistään suuremmasta pahansuopeudesta juuri meitä kohtaan.

Olen joka tapauksessa ollut hyvinkin peruspositiivinen nämä viikot : ) Olen jutellut vatsalleni paljon päivittäin. Vanhana leffojen ystävänä olen viime päivinä huomannut kutsuvani häntä Shrimpiksi eli katkaravuksi. Sitten tuli mieleen Bubba, Forrest Gumpin suurisydäminen armeja- ja katkaravustaja ystävä. Voi pientä parkaa! Olla nyt Bubba Shrimp ; )

Kultani on ollut yhtä hellyyden, huolenpidon ja onnen ilotulitusta. Olen niin iloinen, että olemme ainakin saaneet kokea yhdessä kaiken tämän! Riippumatta siitä, miten kaikki päättyy.

Pidän siis tämän illan, yön ja aamun kaikkia peukkujani niin pystyssä kuin vain voin. Voi taivas kuinka toivon, että kaikki olisi huomenna hyvin ja saisimme jatkaa yhdessä matkaa eteenpäin. Kaikki me kolme.