Aurinkoa

Eilinen päivä jää ikuisesti muistoihini. Aamulla menin ensin klinikalle antamaan verinäyteen. Mielessäni kävi ajatus kotitestistä, mutta jotenkin tämän protokollan seuraaminen on tuonut minulle ryhtiä tähän henkisesti haastavaan hoitokenttään. Olin klinikalla ennen labran avautumista. Hoitajaa odottaessa jännitti vähän. Mitään oireita en edelleenkään havainnut vaikka ammulla olin kuinka koitellut kroppaani kuullostella.

Sain kuulla, että klinikalla on tuolloin poikkeuspäivä, eivätkä he pysty ottamaan normaalisti iltapäivällä puheluita vastaan, vaan pyrkivät itse soittamaan vastaukset potilaille. Oma työpäiväni on melko tiukka, ja pelkäsin etten ole vapaana sopivana hetkenä.

Päivä meni vauhdilla vähän vailla kello kolmeen ja tiiviseen työputkeen tuli juuri pieni hengähdystauko hieman ennen kolmea. Olimme työkavereiden (mukana omaa esimieskuntaani) kanssa hyvällä tuulella hyvin menneen rupeaman jälkeen ja nauru oli herkässä. Nähdessäni kännykästä, että tuntematon numero soittaa, tuli pieni paniikki. Mihin menisin ottamaan puhelun, olimme juuri yhdessä siirtymässä takaisin toimistolle? Päätin vain pokkana vastata ja jättäydyin muista hieman jälkeen.

Kuulin tutun hoitajan äänen, eikä hänen äänensä kyllä paljastanut mitään. Kysyn sitten vain, että miltä näyttä. Siihen tuo ihana ihminen vastasi, että hyvältä näyttää!! Päässäni kaikki heitti kuperkeikkaa, koin varmaan sata tunnetta puoleen sekunttiin. Aurinko paistoi kirkkaana ikkunasta sisään ja samalla sydämessäni alkoi paistaa uusi aurinko. En juurikaan muista tarkkaan mitä siinä häneltä kuulin. Muistaakseni hän kertoi, etää HCG arvo oli hyvä (kai noin 300), joka ei ole aina tavallista pakastettuun alkion siirron ollessa kyseessä. Eli raskaushormoni oli hyvällä tasolla!! Menin sitten pieneen tyhjään huoneeseen ja hiljaa hihkuin hänelle puhelimeen kuinka ihanaa ja kuinka mahtava uutinen. Ihana hoitaja nauroi ja onnitteli toisessa päässä! Kerroin, etten voi nyt jutella juuri enempää. Hän kertoi, että eka ultra voisi olla siinä pääsiäisen paikkeilla ja että voin ottaa uudelleen yhteyttä sopivana hetkenä.

Lopputyöpäivä meni kuin usvassa. en ollut vessahetkeä lukuunottamatta itsekseni, joten en päässyt pitkään aikaan itselleni asiaa hehkuttamaan. Siellä vessassa pelistä itseäni katsoessa kasvoillani oli riemukkaan onnellinen, sammumaton hymy ja kyynelistä kosteat silmät.

Olin sopinut ystäväni kanssa teatteri-illasta, joten tiesin olevani kotona vasta myöhään illalla. Päätin, että en laita kullalleni viestiä tai soittoa, vaan haluan kertoa tuloksen kasvotusten. Matkalla teatteriin poikkesin kirjakauppaan, sillä halusin tästä päivästä jäävän meille jokin konkreettinen muisto. Ostin kullalleni Jari Sinkkosen kirjan, "Ensi kertaa isäksi". Vaikka tästä ei seuraisikaan vielä loppuun asti edennyttä raskautta, olemme nyt ensimmäistä kertaa raskaana!! Ja se on jo itsessään muistamisen arvoinen hetki ja päivä.

Kotiin tultuamme en sivunnut asiaa mitenkään ja Kulta oli hienovaraisesti kysymättä, sillä ystäväni tuli meille vielä yöksi. Illalla kun olimme sängyssä nukkumaan menossa  jätin yövaloni päälle. Kulta ihmetteli, että mitä vielä meinaan puuhata. Jäin vain katsomaa häntä. Hetkessä hän lähti kysymään mitä testi oli kertonut. En saanut sanottua mitään, hymyilin vain! Ja se hetki kun aurinko puhkesi hänen kasvoilleen - sitä hetkeä en koskaan unohda <3

Halasimme, suukotimme, hymyilimme ja kihersimme onneamme. Yhtäkkiä olo oli epätodellinen, mekö muka matkalla vanhemmiksi? Kulta laskeskeli, että jos kaikki menee hyvin, pieni syntyisi marras-joulukuussa. Ja murehti jo kuinka se pienenä sitten pärjää saman ikäisille : )

Siihen tunnelmaan ja onnen tunteeseen oli ihana nukahtaa!