perjantai 14. joulukuuta 2012

Negatiivinen

Eilen aamulla kävin antamassa verinäytteen klinikalla. Pyysin, että saisin tuloksen tuostettuna kuoreen, jonka kävin sitten päivän päätteeksi sieltä hakemassa.

Kyllähän se kuori poltteli siinä vieruspenkillä kotiin ajaessa. Meille oli tulossa vieraita, joten päätimme katsoa tuloksen vasta illalla. Ilta oli todella hauska, meillä oli laaja sisaruspiirini puolisoineen ja koirineen istumassa arki-iltaa. Ajattelin siinä, että kyllä elämässäni on oikeastaan kaikki muu niin hyvin tätä lapsen kaipuuta lukuunottamatta. Täytyy osata olla siitä kaikesta kiitollinen.

Illalla tein sitten kaikki siivoamiset ja muut toimet alta pois ja käperryimme sänkyyn kuoren kanssa. Negatiivinen tulos. Hcg alle 3. Tyhjuus. Itku. Pelkoa jatkosta.

Vaikka olin jo osannut odottaa tulosta, pieni osa minusta toivoi silti oireideni (limamainen vaalenapunainen vuoto, huimaus, menkkamaiset kivut) olevankin oireita raskaudesta.

Kohtuullisen hyvin toivuin tuloksesta. Kultani piti kainalossa ja lohdutti. Minun oli pakko kysyä, että mitä jos meille ei koskaan tulekaan omaa lasta, haluaako hän silti olla kanssani. Olemme joskus siitä puhuneet aikaisemminkin, mutta nyt kaipasin varmuutta. Kultani piti minua ihan hassuna, hän kertoi haluavansa elää elämäänsä kanssani. Yhteisillä lapsilla tai ilman. Se helpotti, mutta aikaan sai tietenkin uutta helpotuksen ja toivon itkua.

Edelleen nukuin aamuyön huonosti. Olen alkanut heräilemään viiden aikaan ja sen jälkeen nukun enää pieniä pätkiä. Saa nähdä koska vähien yöunien lasku alkaa näkyä enemmän.. Nyt aamulla välillä itkettää. On muutamia ystäviä, jotka odottavat tulosta. Ajattelin laittaa vain tekstarin. En jaksa varmaan tänään vielä jutella asiasta enempää.

Puuh. Koitan nyt tehdä niitä asioita joita olin "lohdutuksekseni" listannut. Aloitan tänään jumpalla, huomenna sushia. Meillä tuli kultani kanssa tapaamisestamme tänään vuosi täyteen. Paljon on mahtunut tämän suhteen ensimmäiseen vuoteen. Toivottavasti ensi vuoteen mahtuisi yksi onnellinen asia - raskaus ja lapsi.

6 kommenttia:

  1. Tiedän että sanat ei auta, mutta lähetän lämpimiä ajatuksia <3. Yritä silti nauttia lohtujutuistasi ja tee niitä tuplat. Ja laitetaan sitä toivoa rutkasti ensi vuoteen

    VastaaPoista
  2. Voi itku, olen todella pahoillani teidän puolesta! :( Sure nyt niin paljon kuin surettaa.

    VastaaPoista
  3. Olen pahoillani tuloksesta. Toivottavasti koet asian myös niin, että uusi vuosi voi tuoda uuden mahdollisuuden. Yritä nauttia joulusta sitä ennen!

    VastaaPoista
  4. Olen kamalan pahoillani! Paljon tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. *lämmin halaus* Olen niin pahoillani. :(

    VastaaPoista
  6. Kiitokset teille kaikille lohdutuksesta ja tsemppaamisesta! Otin pienen hengähdystauon muidenkin kiireiden painaessa päälle.

    VastaaPoista