Fysioterapian jälkeen päätös

Viikonloppu oli aika ajatuksia liikuttava. Oli ihanaa nähdä ystävättäreni ihana pieni vauva, eikä mikään siinä kohtaamisessa tuntunut pahalle ja se oli helpottavaa huomata.

Sunnuntaina kävin fysioterapeuttinaisella, joka on kouluttautunut moneen eri teoriaan liittyen kehon biomekaniikkaan ja siihen liittyviin kudoksiin; luut, nivelet, lihakset ja lihaskalvot eli fasciat.

Olin käynyt hänen luonaan pari kertaa aikaisemmin tammikuun aikana. Ongelmana minulla on lähinnä erilaisten oireiden "kieltäminen", ja uskottelu itsellenni, että kroppani voi aika hyvin. Olen ollut himoliikkuja, maratoneja on juostu ilman treenaamista jne. Nyt olen alkanut tiedostaa, että tapani liikkua on ollut hyvin nurunkurinen jo monta vuotta. Olen tavoitellut vain mahdollisimman kovaa treeniä, jotta tuloksiakin sitten tulisi. Kroppaani en ole kuunnellut ollenkaan. Olen manaillut, että pitäisi venytellä, mutta en tee mitään.

Kultani myötä olen alkanut näkemään terveellistä elämää ihan toisenlaisesta näkövinkkelistä. Liikunnan osalta alan pikkuhiljaa havahtua siihen, että minun kannattaisi liikkua tavalla, joka lisää kehoni hyvinvointia pitkällä aikavälillä eikä riko sitä.

Tulin kertoneeksi fysioterapeutille siinä hoitoni lomassa (on muuten aivan törkeän kipeää kun ihaskalvoja irroitellaan ja mobilisoidaan!!) raskaustoiveestamme. Hän alkoi manipuloida myös alavatsaani ja molempien munasarjojen seutua. Avasi sieltä lihaskalvojännityksiä. Koko kehoissani tapahtui tuon jälkeen uskomaton rentoutuminen, kasvolihaksiani myöten. Hän on hyvin suorasukainen nainen, ja hän listasi minulle asioita, joihin nyt pitäisi kiinnittää huomiota. D-vitamiinia, foolihappoa, sinkkiä, seleeniä, hyviä rasvoja, proteiinia jne. pitäsi olla runsaasti kehon käytössä ja ehdottomasti huolehtia, että ravinnosta tulee riittävästi rakennusaineita. Lisäksi hän kysyi onkohan minulla jokin henkisen puolen lukko mielessäni, jonka takia en ehkä alitajuisesti haluakaan tulla raskaaksi.

Tuo on vaikea kysymys vastata onko niin. Äitini kuoli 11 vuotta sitten. Välillä suren sitä, etten voi hänen kanssaan jakaa esimerkiksi tätä lapsiasiaa. Sain fysioterapeutilta ( vai terapeutilta! ) ohjeen kerrata hyviä muistoja äitini kanssa. Varmistua siitä, että olen todella antanut surutyölle silloin aikanaan riittävästi aikaa ja tilaa. Surra se, että emme tule jakamaan tätä minun lapsettomuutta tai mahdollista raskautta.

Olin hyvin liikuttunut tästä kaikesta mitä vastaanotolla tapahtui. Lopuksi hän sanoi, että katsotaan  mikä mahtaa olla tilanne kolmen -neljän kuukauden kuluttua. Silloin päätin ehkä ensimmäistä kertaa, että minä nyt VAIN AION TULLA RASKAAKSI tämän kevään aikana. En ajo suhtautua tapani mukaan realistisesti niihin faktoihin, jotka puhuvat raskauden alkamista sitä vastaan. Ajoin heittäytyä henkisesti täysin raskaaksi tulevaksi, en epätoivoisesti vaan rennon vahvasti vain uskoen, että niin tulee nyt tapahtumaan.

Tällä mielellä ja asenteella aloitetaan siis tämä viikko ja loppuvuosi!