Jo riittää!!

Soitin eilen gynen polille ja kerroin kuinka vuoto on jatkunut aktiivisena viime viikkoisen uuden lorottamisvaiheen jälkeen. Hoitaja konsultoi siellä lääkäriä ja neuvoi, että menisin tänään aamulla päivystykseen tilanteen arvioon.

Menin paikalle jo puoli kahdeksalta, ajattelin että olen ainakin siellä ensimmäisenä jonossa. Edelleen puukko kiersi haavassa, kun näin siellä raskaana olevia naisia. Tiedän, että osalla heistä saattaa olla isojakin ongelmia raskaudessaan, mutta silti he kaikki siellä edustavat sitä onnistuneiden ryhmää. Niiden, joilla lapsi on edelleen mahassa ja kasvaa.

Hoitajan haastattelun jälkeen sain lähetteen käydä labrassa. Hemoglobiini ja tulehdusarvo halutiin varmistaa. Hemoglobiini oli laskenut aiemmasta n. 30 yksikköä, mutta oli edelleen vielä ok tasolla. Tulehdusarvo oli onneksi normaali. Pääsin lääkärille vähän ennen kymmentä. Lääkäri tutki ja katsoi rauhassa ja tarkkaan. Koska tutkimus kesti niin kauan, tajusin taas siinä pedillä, että kaikki ei ole ihan kunnossa.

Lopulta ystävällinen naislääkäri kertoi, että kodussa on edelleen poikkeuksellisen paksu kerros ja siellä näyttäisi olevan jonkinlainen materiaalijäämä. Ensimmäistä kertaa sisätutkimus ja ultraääni tuntuivat minusta myös hieman kivuliailta. Lääkäri huomautti, että vuotoni on hieman marjapuuromaista, joka viittaa pitkään kestäneeseen vuotoon ja kohoneeseen tulehdusriskiin.

Kun nousin pritsille istumaan en voinut enää pidätellä kyyneleitäni. Ei vieläkään valoa tunnelissa. Kohta 4 viikkoa keskenmenosta, enkä ole vielä edes saanut kunnon keskenmenoa. Kohtu ei ole tyhjentynyt. Emme voi vielä suunnitella uusia yrityksiä, kun tilanne on näin kesken. Sain hoitajalta lohdutusta itkuuni ja lääkärikin oli hyvin myötätuntoinen.

Kokosin itseni ja kysyn vaihtoehdoista. Vaihtoehtoina oli joko uudelleen kohtua tyhjentävän lääkkeen otto tai kaavinta. Jos valitaan lääkkeet, niin voi olla että silti joudutaan kaavintaan. Päädyimme sitten lääkkeiden uudelleen ottoon. Sain ohjeeksi ottaa puolet ensimmäisen kerran annoksesta eli Cytotec 0,2 mg x 2. Tällä kertaa kielen alle, sillä vuoto estää lääkkenoton emättimen kautta.  Edeltävästi myös taas kipulääkkeet Burana ja Panacod. Minulle varattiin kontrolliultraääniaika ensi viikon keskiviikolle. Jos kohtu ei ole silloin tyhjentynyt, minulle tehdään kaavinta. Ehkä jo samana päivänä.

Läääkäri kertoi, että koska kaavinta olisi minulle ensimmäinen, riski kohdun vaurioitumiseen on pienehkö, mutta olemassa. Ajatus kohdun vaurioitumisesta on kertakaikkiaan puistattava ja lamaannuttava. Veriryhmänikin katsottiin jo valmiiksi. Sain kahden antibiootin kuurin kotiin. Kefexin ja Flagyl ainakin viikon verran. Se on kuulemma hyvästä myös jos joudutaan kaavintaan. Niinpä.

Sairaslomaa sain, mutta töissä olisi ollut vaikeampaa selittää taas äkillinen poissaolo kuin mennä vielä puoleksi päiväksi. Joten naama peruslukemilla töihin. Onneksi minulla on nykyään siellä kaksi hyvää ystävää, joille olen voinut tätä asiaa jakaa. Nytkin he odottivat huolissaan paluutani lääkäristä. Tilanteen kuultuaan sain heiltä lohdutusta ja uskoa tulevaan.

Työpäivän jälkeen kävin hakemassa kullan lentokentältä. Oli ihana päästä hänen syleilyyn ja kainaloon lohdutettavaksi! Nyt odottelen, kuinka kohdun supistelu mahtaa vaikuttaa ensi yöhön.. Jos aikataulu on sama, kivut alkavat yhden jälkeen yöllä. Uuh.


Että sellainen Vapunaaton ilta ja yö tiedossa.

Luopuminen

Kohta keskenmenosta kuulemisesta on kulunut kolme viikkoa. Aika on ollut luopumisen aikaa. Sen raastavan surun ja järkyttävän menetyksen tunteen turtuessa pikkuhiljaa tasaiseksi kaipaukseksi ja suruksi. Jatkuva luopumisen tunne on ollut minulle yllätys. Saavutin jotain ihanaa ja sitten menetin sen.

Olen pyrkinyt koko raskaustoiveen ajan siihen, että elämässäni tapahtuisi asioita myös muilla rintamilla. Osin tietenkin osana tavallista elämää, mutta osaksi myös siksi, että minulla olisi muutakin mietittävää kuin kierron kulku ja hoidon eri vaiheet.

Olemme jo viime syksynä päättäneet mennä naimisiin tämän vuoden elokuussa. Perusvalmistelut on tehty, hääpaikan varaus jne. Kun tulin raskaaksi, jouduin miettimään koko hääjuhlakuvion hieman uusiksi; minkälainen mekko mahtaisi silloin sopia, alkoholittomat juhlajuomat pitää huolehtia,  jaksanko tanssia kuinka pitkään jne. Keskenmenon jälkeen häävalmisteluihinkin tuli pieni mollisointu, sillä nyt ei  "tarvitse" miettiä mitään erityisasioita. Mutta huomaan järjestelyitä tehdessäni kuinka keskeytynyt raskaus muistuu mieleeni jatkuvasti. Alleviivaten, että EN ole raskaana elokuussa, häissämme. Luopumista.

Työrintamalla minulle tarjoutui mahdollisuus ottaa vastaan haastavampi tehtävä alkuvuodesta. Tartuin siihen ja se on tietenkin imaissut minut syvälle kasautuviin töihin ja vapaa-ajan vähenemiseen. Raskaus antoi mahdollisuuden ajatella, että tsemppaan tässä nyt syksyyn asti ja sitten saan jäädä elämään sitä elämää, josta olen niin kauan haaveillut. Laittamaan kotia, valmistamaan ruokaa opetellen uusia makumaailmoita, huolehtimaan omasta liikkumisesta kärrylenkeillä ja elämään perhe-elämää rytmittäen sen pienen tarpeisiin. Nyt olen tajunnut, että minun pitää jakaa vauhtini työssä ihan uudella tavalla, jotta jaksan tehdä sitä kuukausia ehkä vuosia eteenpäin. Luopumista.

Olemme asuneet vuokralla ja raskauden myötä aloimme aktiivisesti suunnitella oman asunnon hankkimista. Vielä ollessani raskaana saimme kuulla, että vuorasuhteemme päättyy viimeistään heinäkuun loppuun. Uuden asunnon etsimiseen tuli siis ihan toinen vaihde. Katselin pohjapiirrustuksia ja asuntoja miettien mihin voi laittaa kärryt ja miten huoneet sijaitsevat huomioiden vauvaperheen elämää. Nyt se tarve on lakannut, vaikka pitkällä tähtäimellä asia on hyvä huomoida. Luopumista.

Rakas kultani otti minut huolehtivaan huomaansa raskauden myötä. Varoi minua tarkemmin syömisiäni ja esim. vihannesten pesua lähes koomisuuteen asti. Ajoi auton varovasti aina töyssykohtien yli.  Illalla nukahti käsi leväten vatsani päällä. Tiedän, että hänen rakkautensa ei ole vähentynyt. Mutta hänen ihanasta lohdutuksesta ja tuesta huolimatta, se tietty lisähuolehtiminen on jäänyt. Luopumista.

Koitan pistää vastaan, osoittaa että en joudu sentään luopumaan kaikesta. Siksi haaveilen meidän pienestä, mustasta koirasta. Siksi haaveilen upeasta, hoikasta varresta hääpäivälleni. Siksi haaveilen tyttöjen illoista ja hauskanpidosta kylmän kuohuviinin kera. Siksi haaveilen kauniin kodin laittamisesta kahdelle aikuiselle ja koiralle. Siksi haaveilen meidän kahdenkeskeisestä ajasta, ilman molempien työkiireitä. Kevät, sulata tämä routa, joka jähmetti sydämeni.

Eikö tämä vieläkään lopu?

Alkuun varoitus ja pahoittelut tekstini sisällöstä. Rähmin edelleen kaiken epämiellyttävän eritteen seassa. Voit siis herkkämielisenä ohittaa alkutekstini jo tässä vaiheessa ja siirtyä viimeiseen kappaleeseen.

Kaksi viikkoa on mennyt, ei voi sanoa vierähtänyt, kohdun tyhjentävän lääkkeen oton jälkeen. Vuoto oli pikkuhiljaa harventunut ja muutunut ruskeaksi vuoteluksi niin, että välillä kirkkaampaakin verta hieman esiintyi. Olin jo haaveillut että tänä viikonloppuna voisin olla ilman sidettä housuissa ja pitkän tauon jälkeen vietellä mieheni vällyjen alle tai ihan mihin vain. Mutta ei.

Keskiviikkona iltapäivällä kesken työpäivän tajusin vain kuinka muutuin taas lorisevaksi hanaksi. Käsipyyhkeet housuissa eivät meinanneet riittää, onneksi oli päällä tummahkojen farkkujen kanssa musta reisipituinen paita. Vatsa oli alkanut kipuilla kuukautistyyppisesti puolen päivän aikaan, mutta en tajunnut sen aiheuttavan uuden punaisen tulvan parin tunnin kuluttua.

Eilinen meni jo rauhallisemmin, mutta tänään taas kesken työpäivää uusi puro löysi uomansa. Nyt en ole vuotanut ihan keskiviikon tapaan, mutta alkaa herätä huoli, että eikö tämä olekaan mennyt ihan kunniallisesti? Pitäisikö mun varata UÄ-aika ja varmistua, että kohtu on tyhjentynyt vai jäänkö vielä odottelemaan? En tänään tietenkään ole ehtinyt soittaa gynen polille ja kysyä asiaa. Eikä gynen ultraääniaikaa saa edes yksityiselle puolelle ilman viikon odottelua. Voi itku sentään!

Tein silti aamulla ovulaatiotestin ja testiviiva oli jo melko lähellä kontrolliviivan sävyä. Mitä se tarkoittaa? Että munasarjani ovat heränneet toimimaan, mutta kohtu elelee omia aikojaan. Tänään olisi KP 15, jos kierto lasketaan lääkkeellä alkaneesta vuotopäivästä. No, kulta on lähdössä viikonlopuksi työreissulle ja ensi viikonloppuna hänellä alkaa täyden viikon reissu, joten eipä tässä mitään mahiksia kunnon luomuyritykseen olisi edes ollutkaan. Masentaa ja harmittaa.

Yksi toivon säde on. Haaveilen koirasta. Tai haaveiluni on muuttunut konkreettiseksi haluksi järjestää asiat niin, että meille tulee koira. Tiedän, että tämä vaikuttaa korvaavan hellyyden kohteen etsimiseltä. Ja totuuden nimissä sitähän se myös on. Olemme kyllä haaveilleet koirasta jo pidempään. Pohtineet sopivaa rotua ja koiran sukupuolta. Miettineet soveliasta aikaa pennun ottamiselle. Alkanut raskauteni aiheutti sen, että päätimme lykätä koiran hankkimista. Ei pientä vauvaa ja koiranpentua samaan aikaan, näin päätimme. Nyt kun tiedän, että ainakaan seuraavaan 10 kuukauteen meille ei kerta kaikkiaan ole tulossa vauvaa (ajattelen kyllä toisaalta ihanan positiivisesti, kun puhun vain 10 kuukaudesta), niin toivon että meille tuleekin sitten koira. Toivon kovasti, että saisimme koiran. Sillä saamisesta siinäkin on lopulta kyse.


Hau.

Verinen viikonloppu

Jäin perjantaina siis kotiin ja otin lääkkeet (misoprotoli 4 x 200 ug)  aamulla ennen kello kahdeksaa. Pidin oikein kirjaa lääkkeistä, kellonajoista ja oireista.

Sain tehtyä ihan hyvin kotoa käsin töitä kahteentoista asti, sitten alkoi tulla pientä vuotoa ja kirjasin tuntemukseksi pientä nipistelyä. Otin Buranaa 800 mg. Yhteen menneessä oire vaihtui "rypistelyksi" ja vuotoa tuli selvemmin. Ajattelin että kyllä me naiset olemme välillä vähän herkkiä oireistamme, jos tämä nyt vaatii kotona olemista.

Kuudelta kävin vessassa ja lorisin sinne samalla kun paksu yöside oli jo aivan äyriään myöten märkä. Olin tyytyväinen, vuoto aikankin tuli ja kunnolla. Vatsaoireet edelleen olivat rypistelyn tasolla. Kerran koitin tarkemmin seurata mitä sinne pönttöön valui, mutta lopulta ajatus siitä, että tunnistaisin pienen Katkarapu Bubbamme, tuntuikin vain vaikeuttavan koko asiaa. Niinpä jätin valumien seuraamisen minimiin.

Yhdenksän jälkeen illalla kivut sitten alkoivat. Toinen yöside vuoti yli, onneksi istuin sohvatuolilla pyyhkeen päällä. Kivut tulivat tasaisen aaltomaisesti kymmenen jälkeen. Vuoto jatkui runsaana. Olin ottanut Panacodia seiskan jälkeen ja iltalääkkeiksi otin taas 800 mg Buranaa ja Panacodin. Yhdentoista aikaan koitimme mennä nukkumaan. Kierin ja konttasin sängyssä kovan kivun takia enkä pystynyt nukahtamaan. Lopulta vaihdoin vieraspetiimme yöksi, jotta edes kulta saisi nukuttua. Yhden jälkeen olin sitten nukahtanut ja nukuinkin aamuun asti kivutta.

Lauantai ja sunnuntai menivät jo selvästi helpommin. Vuotoa tuli edelleen, mutta vähemmän. Kipuja pari kertaa kohtauksina kestäen puolesta tunnista tuntiin, mutta onneksi se oli siedettävää. Sunnuntaina päätin jopa hankkiutua juoksulenkille voimieni tunnossa. Ei ehkä viisain teko juosta 1,5 tuntia kun on juuri vuotanut verta litran (?) verran ja aikaa edellisestä lenkistä reilu kaksi kuukautta. Jotain minä kai koin tarvitsevani sen lenkin suhteen. No vasen nilkka, oikea JA vasen polvi sekä vasen lonkka vihottelivat sitten loppuillan. Onneksi jätin venyttelyn väliin, se olisi voinut vaikka helpottaa oloani..

Olen jatkanut Buranaa 600 mg 2-3 x vrk:ssa ja vuotoa tulee edelleen, mutta enemmän kuukautistyyppisesti. Olen päässyt vaiheeseen, etten enää itke parin tunnin välein. Olen alkanut psyykata itseäni maratonille. Tälle lapsensaamismaratonille. Tavoiteaika siirtyi juuri aikaisintaan ensi vuoden kevääseen. ENSI VUODEN KEVÄÄSEEN! Ja siis jos kaikki MENISI PUTKEEN!? Tämä on minulle nyt selkeästi vaikein paikka. Unelma annettiin jo nuuhkittavaksi ja sitten se vietiin jonnekin vuoden, kahden tai ikuisuuden päähän. Mutta tämän maratonin minä ajoin selvittää maaliin tavalla toi toisella. Olen sitkeä. Taivun, mutta en taitu. Olemme sitkeitä, rakastamme toisiamme ja pidämme unelmastamme kiinni. Emmekä luovu toivosta. Ikinä.

Naistentautien poliklinikan käynti

Eilen aamulla minulla oli aika gynen polille raskauden keskytymisen hoidon arvioon. Olin koittanut tsempata itseäni ja matkalla koin, että homma oli minulla paketissa. Kävellessäni etuovesta sisään samaan aikaan isomahaisen naisen ja hänen kassia kantavan miehen kanssa, tajusin kuinka liikaa koko paikka minulle onkin.

Kyyneleet silmissä koitin aulassa katsoa jonnekin, jossa ei olisi hissuttavia ja puuskuttavia vauvamahoja. Olin ajoissa ja ajattelin kahvilassa rauhoittaa itseni. Sehän olikin täynnä vaaleanpunaisia ja -sinisiä kortteja, kaikkea pientä kivaa pehmoista, jota voidaan viedä lahjaksi uudelle tulokkaalle! Kun lopulta pääsin perimmäiseen pöytään ja istuduin, silmäni osuivat ikkunalaudalla olevaan imetysliivimainokseen. Siinä vaiheessa tajusin, että vastaan on turha taistella. Ympärilläni tulee olemaan raskaana olevia, raskaaksi tulevia, pikku vauvoja, pikku lapsia jne. Olen tähänkin asti onnistunut nauttimaan niistä vaikka pienen kaihon kera, enkä halua sitä muuksi.

Lääkärini oli reipas ja miellyttävä nainen. Mukana oli kandipoika, ja annoin ilman muuta hänen olla mukana ja oppia tulevaa ammattiaan. Tutkimuspedillä oli taas vaikea pidätellä kyyneliä, vaikka muuten olinkin pärjännyt ihan hyvin. Sain kuulla, että sikiö näkyy hyvin, mutta sykettä ei ole. Lääkäri otti osaa mentykseemme. Mitään vuotoa tms. ei näkynyt.

Minulla ei ollut esiintynyt vielä mitään keskenmenon oireita (kipua tai vuotoa) lääkkeiden lopettamisen jälkeen. Päätettiin, että otan lääkkeellisen raskaudenkeskytyksen. En halua jäädä odottelemaan viikkotolkulla mahdollista spontaania vuotoa. Jos sitä ei tulisikaan, joudutaisiin lääketieteelliseen apuun turvautumaan joka tapauksessa. Ehdotin ottavani lääkket perjataina töiden jälkeen. Sain kuulla, että sitä ei kyllä suositella. Vaste lääkkeelle tulee n. 4-6 tunnin kuluttua lääkkeen (Cytotec 0,2 mg tabletteja 4 kpl) otosta. Yö menee kulemma aivan pilalle, jos sen jättää iltaan tai iltapäivään. Pahimmillaan ongelmia hoidetaan sitten päivystyksessä yöllä. Lisäksi sain sairaslomaa vielä maanantaille.

Tämän jälkeen sairaanhoitaja kävi koko hoidon kaikkinen vaihtoehtoineen ja tilanteineen läpi kahdenkesken kanssani. Hän oli niin huolehtiva, kannustava ja tukeva, että minua alkoi itkettämään uudelleen. Aivan upeaa hoito-osaamista ja potilaan kohtaamista! Loppuun hän vielä selvästi halusi minun tiedostavan, että alkanut raskauteni oli ehdottomasti positiivinen asia ja että mikään ei vielä viittaa siihen, ettemmekö voisi onnistua haaveessaamme. Olin kiitollinen, että sain kuulla sen ääneen terveydenhuollon ammattilaiselta, taas toistamiseen.

Niinpä huomenna aamulla lääkkeet vaikuttamaan ja odottamaan kivuliaaksi kuvattua kohdun supistelua. Harmi, että kulta on tämän illan jo työreissussa ja palaa kotiin vasta huomenna myöhään iltapäivällä. Olen kyllä luvannut hänelle soittaa itselleni apuvoimia jos olo menee kovin kurjaksi. Vuotelua jatkuu todennäköisesti vielä pari viikkoa onnistuneenkin lääkkeellisen hoidon jälkeen. Kurjaa. Olen pitänyt housuissani sidettä nyt 2,5 kk putkeen yötä päivää ja ajattellut, että nyt se sitten vihdoin loppuu kun Lugesteron jäi pois. Ehei, vaippa housuissa jatketaan! Ironisesti voisi sanoa, että meillä on jo vaipparalli menossa..

Puuh. Huomaan suggeroivani itseäni tähän lääkehoitoon reippaan urhoollisesti, painaen surua pois. Katsotaan kuinka huomenna käy.  En ole voinut oikein kunnolla itkeä suruani sitten maanantai-illan jälkeen työreissun takia. Olemme kullan kanssa sopineet, että viikonloppu vain köllitään, halaillaan ja pussaillaan. Ja varmaan vähän itketäänkin.

Tänään satoi lunta sydämeeni

Nyt se on ohi. Minun ja meidän ihana aika raskaana. Enkä edes itse huomannut tilannetta mitenkään. Olo on turta, surullinen, epäuskoinen, itkuinen.

Vietimme ihanan pääsiäisen mökillä nukkuen pitkiä yöunia, ottaen päikkäreitä ja hiihdellen aurinkoisilla laduilla haaveillen pikkuahkiosta, jossa voisi vetää pienokaista suksien perässä.

Varoin syömästä haukea maalaistuttaviemme luona ja melkein kerroimme raskaudesta sen takia. Ettei emännälle tulisi paha mieli, kun jätin hauen syömättä.

Pääsiäisen jälkeen jatkoin lomaani tyttöjen reissulla pohjois-Italiaan. Ihanan rentoa vaeltelua kaupungilla, suussa sulavia ruokia, viinin ja proseccon jättämistä väliin ja kahdelle uudelle ihmiselle raskauden ihmeen jakaminen. Sain kehuja reippaudestani ja hyvästä voinnistani.  Katselin pikku-bambinoja uteliaana ja ihaillen ja haaveilin kuinka meidän pieni joskus olisi varmasti yhtä suloinen kuin nuo italialaiset pikku-kerubit.

Eilen illalla palasin matkalta ja täyttelin illalla neuvolasta tulleita lomakkeita. Emme tupakoi, emme juo juurikaan alkoholia, kerrassaan kelpo pari tulevia vanhempia. Perjantaille oli sovittu aika neuvolaan.

Tänään oli sovittu klinikalle vielä kontrolliultra. Kulta oli järjestänyt, että pääsi mukaan. En osannut epäillä mitään. Rinnat olivat edelleen hieman arat ja turvonneet. Lääkeitä olin muistanut ottaa ilman yhtään unohdusta. Ei vuotoa tai vatsaoireita. Kävin tutkimuspritsille pitkäkseni ja odotin innolla kuinka kohta näen pienokaisemme toistamiseen ja taas sen ihmeellisen sykkeen.

Lääkärimme etsi hetken aikaa ja otti anturin pois ja kosketti minua hellästi sääreen. Hänen kasvoillaan oli pahoitteleva ilme. Kasvu on pysähtynyt ja sykettä ei näy. Minulla kesti joitakin sekuntteja, ennekuin jotain läpäisi tajuntaani. Senkin jälkeen oli ensin vain turta ja aivan kuin ulkona koko tilanteesta. Nyt meille tässä kerrotaan kuinka raskaus on keskytynyt. Jaahas, se on tämmöinen tilanne.

Sitten tulivat kyyneleet. Kulta paijasi ja silitti. Päästyäni pritsiltä halasimme pitkään ja sitten kuulemaan jatkoa. Kyyneleet valuivat aina välillä ja välillä olin tyynempi. Lääkeet lopetetaan. Odotetaan tuleeko spontaani vuoto. Sain lähetteen raskauden keskeytykseen. Menee ilmeisesti loppuviikkoon. Sitten täytyy toipua ja vasta ehkä ennen juhannusta on mahdollista suunnitella uutta siirtoa.

Talvi on todellakin palannut. Kesä on peruttu.

Kulta on ihana voimavara. Halaa, kuuntelee, lohduttaa ja silittää. Kunpa osasin huolehtia hänestä yhtä hyvin. Kyllä tästä selvitään. Jotenkin. Päivä kerrallaan.

Ai niin. Täytin pääsiäisenä 39-vuotta.