Luopuminen

Kohta keskenmenosta kuulemisesta on kulunut kolme viikkoa. Aika on ollut luopumisen aikaa. Sen raastavan surun ja järkyttävän menetyksen tunteen turtuessa pikkuhiljaa tasaiseksi kaipaukseksi ja suruksi. Jatkuva luopumisen tunne on ollut minulle yllätys. Saavutin jotain ihanaa ja sitten menetin sen.

Olen pyrkinyt koko raskaustoiveen ajan siihen, että elämässäni tapahtuisi asioita myös muilla rintamilla. Osin tietenkin osana tavallista elämää, mutta osaksi myös siksi, että minulla olisi muutakin mietittävää kuin kierron kulku ja hoidon eri vaiheet.

Olemme jo viime syksynä päättäneet mennä naimisiin tämän vuoden elokuussa. Perusvalmistelut on tehty, hääpaikan varaus jne. Kun tulin raskaaksi, jouduin miettimään koko hääjuhlakuvion hieman uusiksi; minkälainen mekko mahtaisi silloin sopia, alkoholittomat juhlajuomat pitää huolehtia,  jaksanko tanssia kuinka pitkään jne. Keskenmenon jälkeen häävalmisteluihinkin tuli pieni mollisointu, sillä nyt ei  "tarvitse" miettiä mitään erityisasioita. Mutta huomaan järjestelyitä tehdessäni kuinka keskeytynyt raskaus muistuu mieleeni jatkuvasti. Alleviivaten, että EN ole raskaana elokuussa, häissämme. Luopumista.

Työrintamalla minulle tarjoutui mahdollisuus ottaa vastaan haastavampi tehtävä alkuvuodesta. Tartuin siihen ja se on tietenkin imaissut minut syvälle kasautuviin töihin ja vapaa-ajan vähenemiseen. Raskaus antoi mahdollisuuden ajatella, että tsemppaan tässä nyt syksyyn asti ja sitten saan jäädä elämään sitä elämää, josta olen niin kauan haaveillut. Laittamaan kotia, valmistamaan ruokaa opetellen uusia makumaailmoita, huolehtimaan omasta liikkumisesta kärrylenkeillä ja elämään perhe-elämää rytmittäen sen pienen tarpeisiin. Nyt olen tajunnut, että minun pitää jakaa vauhtini työssä ihan uudella tavalla, jotta jaksan tehdä sitä kuukausia ehkä vuosia eteenpäin. Luopumista.

Olemme asuneet vuokralla ja raskauden myötä aloimme aktiivisesti suunnitella oman asunnon hankkimista. Vielä ollessani raskaana saimme kuulla, että vuorasuhteemme päättyy viimeistään heinäkuun loppuun. Uuden asunnon etsimiseen tuli siis ihan toinen vaihde. Katselin pohjapiirrustuksia ja asuntoja miettien mihin voi laittaa kärryt ja miten huoneet sijaitsevat huomioiden vauvaperheen elämää. Nyt se tarve on lakannut, vaikka pitkällä tähtäimellä asia on hyvä huomoida. Luopumista.

Rakas kultani otti minut huolehtivaan huomaansa raskauden myötä. Varoi minua tarkemmin syömisiäni ja esim. vihannesten pesua lähes koomisuuteen asti. Ajoi auton varovasti aina töyssykohtien yli.  Illalla nukahti käsi leväten vatsani päällä. Tiedän, että hänen rakkautensa ei ole vähentynyt. Mutta hänen ihanasta lohdutuksesta ja tuesta huolimatta, se tietty lisähuolehtiminen on jäänyt. Luopumista.

Koitan pistää vastaan, osoittaa että en joudu sentään luopumaan kaikesta. Siksi haaveilen meidän pienestä, mustasta koirasta. Siksi haaveilen upeasta, hoikasta varresta hääpäivälleni. Siksi haaveilen tyttöjen illoista ja hauskanpidosta kylmän kuohuviinin kera. Siksi haaveilen kauniin kodin laittamisesta kahdelle aikuiselle ja koiralle. Siksi haaveilen meidän kahdenkeskeisestä ajasta, ilman molempien työkiireitä. Kevät, sulata tämä routa, joka jähmetti sydämeni.

Fysioterapian jälkeen päätös

Viikonloppu oli aika ajatuksia liikuttava. Oli ihanaa nähdä ystävättäreni ihana pieni vauva, eikä mikään siinä kohtaamisessa tuntunut pahalle ja se oli helpottavaa huomata.

Sunnuntaina kävin fysioterapeuttinaisella, joka on kouluttautunut moneen eri teoriaan liittyen kehon biomekaniikkaan ja siihen liittyviin kudoksiin; luut, nivelet, lihakset ja lihaskalvot eli fasciat.

Olin käynyt hänen luonaan pari kertaa aikaisemmin tammikuun aikana. Ongelmana minulla on lähinnä erilaisten oireiden "kieltäminen", ja uskottelu itsellenni, että kroppani voi aika hyvin. Olen ollut himoliikkuja, maratoneja on juostu ilman treenaamista jne. Nyt olen alkanut tiedostaa, että tapani liikkua on ollut hyvin nurunkurinen jo monta vuotta. Olen tavoitellut vain mahdollisimman kovaa treeniä, jotta tuloksiakin sitten tulisi. Kroppaani en ole kuunnellut ollenkaan. Olen manaillut, että pitäisi venytellä, mutta en tee mitään.

Kultani myötä olen alkanut näkemään terveellistä elämää ihan toisenlaisesta näkövinkkelistä. Liikunnan osalta alan pikkuhiljaa havahtua siihen, että minun kannattaisi liikkua tavalla, joka lisää kehoni hyvinvointia pitkällä aikavälillä eikä riko sitä.

Tulin kertoneeksi fysioterapeutille siinä hoitoni lomassa (on muuten aivan törkeän kipeää kun ihaskalvoja irroitellaan ja mobilisoidaan!!) raskaustoiveestamme. Hän alkoi manipuloida myös alavatsaani ja molempien munasarjojen seutua. Avasi sieltä lihaskalvojännityksiä. Koko kehoissani tapahtui tuon jälkeen uskomaton rentoutuminen, kasvolihaksiani myöten. Hän on hyvin suorasukainen nainen, ja hän listasi minulle asioita, joihin nyt pitäisi kiinnittää huomiota. D-vitamiinia, foolihappoa, sinkkiä, seleeniä, hyviä rasvoja, proteiinia jne. pitäsi olla runsaasti kehon käytössä ja ehdottomasti huolehtia, että ravinnosta tulee riittävästi rakennusaineita. Lisäksi hän kysyi onkohan minulla jokin henkisen puolen lukko mielessäni, jonka takia en ehkä alitajuisesti haluakaan tulla raskaaksi.

Tuo on vaikea kysymys vastata onko niin. Äitini kuoli 11 vuotta sitten. Välillä suren sitä, etten voi hänen kanssaan jakaa esimerkiksi tätä lapsiasiaa. Sain fysioterapeutilta ( vai terapeutilta! ) ohjeen kerrata hyviä muistoja äitini kanssa. Varmistua siitä, että olen todella antanut surutyölle silloin aikanaan riittävästi aikaa ja tilaa. Surra se, että emme tule jakamaan tätä minun lapsettomuutta tai mahdollista raskautta.

Olin hyvin liikuttunut tästä kaikesta mitä vastaanotolla tapahtui. Lopuksi hän sanoi, että katsotaan  mikä mahtaa olla tilanne kolmen -neljän kuukauden kuluttua. Silloin päätin ehkä ensimmäistä kertaa, että minä nyt VAIN AION TULLA RASKAAKSI tämän kevään aikana. En ajo suhtautua tapani mukaan realistisesti niihin faktoihin, jotka puhuvat raskauden alkamista sitä vastaan. Ajoin heittäytyä henkisesti täysin raskaaksi tulevaksi, en epätoivoisesti vaan rennon vahvasti vain uskoen, että niin tulee nyt tapahtumaan.

Tällä mielellä ja asenteella aloitetaan siis tämä viikko ja loppuvuosi!