Olen muuttunut statistiksi omassa elämässäni. Kohtuni elää täysin omaa elämäänsä, riippumatta lääkkeistä ja ajasta. Tuntuu kuin oma elämäni vain lipuisi hiljaa tässä vierellä ilman mitään mahdollisuutta tehdä tai toivoa mitään. Kohtu määrää nyt kaiken; miten kipeä olen lähipäivinä, miten joudun olemaan poissa työstä, miten voin tehdä mitään suunnitelmia lähiviikkojen päivien suhteen jne.
Verinen vuoto on siis jatkunut. Ei vatsakipuja eikä tulehduksen merkkejä.
Tänään kontrollissa näkyi, että kohdussa on edelleen residuaalia eli jonkinlaista jäämää raskaudesta. Kolmatta senttimetriä halkaisijaltaan oleva vuotoalue/hyytymä ei näytä irtoavan sieltä kohdun pohjalta.
Taas tuli itkut siellä tutkimuspedillä vaikka olin vuodon takia jo valmiiksi psyykannut itseäni huonoon tulokseen. Nuori lääkärimies antoi minulle vielä kolmannen kerran lääkekuurin; Cytotec nyt taas neljän tabletin voimin. Niin kuin ensimmäiselläkin kertaa. Sain ohjeeksi ottaa sen huomenna aamulla. Jos se vaikka vielä vaikuttaisi toivotun mukaisesti ja poistaisi kaavinnan tarpeen. Kontrolli on onneksi jo (?) ensi viikon tiistaina. Käynti muutetaan alkutarkastuksen jälkeen suoraan kaavinnaksi, jos kohtu ei ole vieläkään tyhjentynyt. Tosin niin luulin tapahtuvan jo tänään, mutta en ole kuukauden vuotamisellakaan vielä kiireinen tapaus.
Jouduin soittamaan lapsettomuusklinikalle ja siirtämään ensi viikolle varattua kontrolliaikaa toukokuun lopulle. Tämä tädennäköisesti tarkoittaa sitä, että mahdollista PAS:ia ei päästäkään tekemään kesäkuussa. Heinäkuun klinikka on lomalla. Eli nyt odotettaan siis elokuuta. Ei mitään sanottavaa siihen. Ei kerta kaikkiaan mitään.
En jaksa alkaa itkemään enää nyt yksin kotona illalla. En vain halua ajatella koko asiaa.
En ole tässä ruumiissa enkä tässä hetkessä. Olen oikeasti jossain ihan muualla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pettymys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pettymys. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Jo riittää!!
Soitin eilen gynen polille ja kerroin kuinka vuoto on jatkunut aktiivisena viime viikkoisen uuden lorottamisvaiheen jälkeen. Hoitaja konsultoi siellä lääkäriä ja neuvoi, että menisin tänään aamulla päivystykseen tilanteen arvioon.
Menin paikalle jo puoli kahdeksalta, ajattelin että olen ainakin siellä ensimmäisenä jonossa. Edelleen puukko kiersi haavassa, kun näin siellä raskaana olevia naisia. Tiedän, että osalla heistä saattaa olla isojakin ongelmia raskaudessaan, mutta silti he kaikki siellä edustavat sitä onnistuneiden ryhmää. Niiden, joilla lapsi on edelleen mahassa ja kasvaa.
Hoitajan haastattelun jälkeen sain lähetteen käydä labrassa. Hemoglobiini ja tulehdusarvo halutiin varmistaa. Hemoglobiini oli laskenut aiemmasta n. 30 yksikköä, mutta oli edelleen vielä ok tasolla. Tulehdusarvo oli onneksi normaali. Pääsin lääkärille vähän ennen kymmentä. Lääkäri tutki ja katsoi rauhassa ja tarkkaan. Koska tutkimus kesti niin kauan, tajusin taas siinä pedillä, että kaikki ei ole ihan kunnossa.
Lopulta ystävällinen naislääkäri kertoi, että kodussa on edelleen poikkeuksellisen paksu kerros ja siellä näyttäisi olevan jonkinlainen materiaalijäämä. Ensimmäistä kertaa sisätutkimus ja ultraääni tuntuivat minusta myös hieman kivuliailta. Lääkäri huomautti, että vuotoni on hieman marjapuuromaista, joka viittaa pitkään kestäneeseen vuotoon ja kohoneeseen tulehdusriskiin.
Kun nousin pritsille istumaan en voinut enää pidätellä kyyneleitäni. Ei vieläkään valoa tunnelissa. Kohta 4 viikkoa keskenmenosta, enkä ole vielä edes saanut kunnon keskenmenoa. Kohtu ei ole tyhjentynyt. Emme voi vielä suunnitella uusia yrityksiä, kun tilanne on näin kesken. Sain hoitajalta lohdutusta itkuuni ja lääkärikin oli hyvin myötätuntoinen.
Kokosin itseni ja kysyn vaihtoehdoista. Vaihtoehtoina oli joko uudelleen kohtua tyhjentävän lääkkeen otto tai kaavinta. Jos valitaan lääkkeet, niin voi olla että silti joudutaan kaavintaan. Päädyimme sitten lääkkeiden uudelleen ottoon. Sain ohjeeksi ottaa puolet ensimmäisen kerran annoksesta eli Cytotec 0,2 mg x 2. Tällä kertaa kielen alle, sillä vuoto estää lääkkenoton emättimen kautta. Edeltävästi myös taas kipulääkkeet Burana ja Panacod. Minulle varattiin kontrolliultraääniaika ensi viikon keskiviikolle. Jos kohtu ei ole silloin tyhjentynyt, minulle tehdään kaavinta. Ehkä jo samana päivänä.
Läääkäri kertoi, että koska kaavinta olisi minulle ensimmäinen, riski kohdun vaurioitumiseen on pienehkö, mutta olemassa. Ajatus kohdun vaurioitumisesta on kertakaikkiaan puistattava ja lamaannuttava. Veriryhmänikin katsottiin jo valmiiksi. Sain kahden antibiootin kuurin kotiin. Kefexin ja Flagyl ainakin viikon verran. Se on kuulemma hyvästä myös jos joudutaan kaavintaan. Niinpä.
Sairaslomaa sain, mutta töissä olisi ollut vaikeampaa selittää taas äkillinen poissaolo kuin mennä vielä puoleksi päiväksi. Joten naama peruslukemilla töihin. Onneksi minulla on nykyään siellä kaksi hyvää ystävää, joille olen voinut tätä asiaa jakaa. Nytkin he odottivat huolissaan paluutani lääkäristä. Tilanteen kuultuaan sain heiltä lohdutusta ja uskoa tulevaan.
Työpäivän jälkeen kävin hakemassa kullan lentokentältä. Oli ihana päästä hänen syleilyyn ja kainaloon lohdutettavaksi! Nyt odottelen, kuinka kohdun supistelu mahtaa vaikuttaa ensi yöhön.. Jos aikataulu on sama, kivut alkavat yhden jälkeen yöllä. Uuh.
Että sellainen Vapunaaton ilta ja yö tiedossa.
Menin paikalle jo puoli kahdeksalta, ajattelin että olen ainakin siellä ensimmäisenä jonossa. Edelleen puukko kiersi haavassa, kun näin siellä raskaana olevia naisia. Tiedän, että osalla heistä saattaa olla isojakin ongelmia raskaudessaan, mutta silti he kaikki siellä edustavat sitä onnistuneiden ryhmää. Niiden, joilla lapsi on edelleen mahassa ja kasvaa.
Hoitajan haastattelun jälkeen sain lähetteen käydä labrassa. Hemoglobiini ja tulehdusarvo halutiin varmistaa. Hemoglobiini oli laskenut aiemmasta n. 30 yksikköä, mutta oli edelleen vielä ok tasolla. Tulehdusarvo oli onneksi normaali. Pääsin lääkärille vähän ennen kymmentä. Lääkäri tutki ja katsoi rauhassa ja tarkkaan. Koska tutkimus kesti niin kauan, tajusin taas siinä pedillä, että kaikki ei ole ihan kunnossa.
Lopulta ystävällinen naislääkäri kertoi, että kodussa on edelleen poikkeuksellisen paksu kerros ja siellä näyttäisi olevan jonkinlainen materiaalijäämä. Ensimmäistä kertaa sisätutkimus ja ultraääni tuntuivat minusta myös hieman kivuliailta. Lääkäri huomautti, että vuotoni on hieman marjapuuromaista, joka viittaa pitkään kestäneeseen vuotoon ja kohoneeseen tulehdusriskiin.
Kun nousin pritsille istumaan en voinut enää pidätellä kyyneleitäni. Ei vieläkään valoa tunnelissa. Kohta 4 viikkoa keskenmenosta, enkä ole vielä edes saanut kunnon keskenmenoa. Kohtu ei ole tyhjentynyt. Emme voi vielä suunnitella uusia yrityksiä, kun tilanne on näin kesken. Sain hoitajalta lohdutusta itkuuni ja lääkärikin oli hyvin myötätuntoinen.
Kokosin itseni ja kysyn vaihtoehdoista. Vaihtoehtoina oli joko uudelleen kohtua tyhjentävän lääkkeen otto tai kaavinta. Jos valitaan lääkkeet, niin voi olla että silti joudutaan kaavintaan. Päädyimme sitten lääkkeiden uudelleen ottoon. Sain ohjeeksi ottaa puolet ensimmäisen kerran annoksesta eli Cytotec 0,2 mg x 2. Tällä kertaa kielen alle, sillä vuoto estää lääkkenoton emättimen kautta. Edeltävästi myös taas kipulääkkeet Burana ja Panacod. Minulle varattiin kontrolliultraääniaika ensi viikon keskiviikolle. Jos kohtu ei ole silloin tyhjentynyt, minulle tehdään kaavinta. Ehkä jo samana päivänä.
Läääkäri kertoi, että koska kaavinta olisi minulle ensimmäinen, riski kohdun vaurioitumiseen on pienehkö, mutta olemassa. Ajatus kohdun vaurioitumisesta on kertakaikkiaan puistattava ja lamaannuttava. Veriryhmänikin katsottiin jo valmiiksi. Sain kahden antibiootin kuurin kotiin. Kefexin ja Flagyl ainakin viikon verran. Se on kuulemma hyvästä myös jos joudutaan kaavintaan. Niinpä.
Sairaslomaa sain, mutta töissä olisi ollut vaikeampaa selittää taas äkillinen poissaolo kuin mennä vielä puoleksi päiväksi. Joten naama peruslukemilla töihin. Onneksi minulla on nykyään siellä kaksi hyvää ystävää, joille olen voinut tätä asiaa jakaa. Nytkin he odottivat huolissaan paluutani lääkäristä. Tilanteen kuultuaan sain heiltä lohdutusta ja uskoa tulevaan.
Työpäivän jälkeen kävin hakemassa kullan lentokentältä. Oli ihana päästä hänen syleilyyn ja kainaloon lohdutettavaksi! Nyt odottelen, kuinka kohdun supistelu mahtaa vaikuttaa ensi yöhön.. Jos aikataulu on sama, kivut alkavat yhden jälkeen yöllä. Uuh.
Että sellainen Vapunaaton ilta ja yö tiedossa.
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Tänään satoi lunta sydämeeni
Nyt se on ohi. Minun ja meidän ihana aika raskaana. Enkä edes itse huomannut tilannetta mitenkään. Olo on turta, surullinen, epäuskoinen, itkuinen.
Vietimme ihanan pääsiäisen mökillä nukkuen pitkiä yöunia, ottaen päikkäreitä ja hiihdellen aurinkoisilla laduilla haaveillen pikkuahkiosta, jossa voisi vetää pienokaista suksien perässä.
Varoin syömästä haukea maalaistuttaviemme luona ja melkein kerroimme raskaudesta sen takia. Ettei emännälle tulisi paha mieli, kun jätin hauen syömättä.
Pääsiäisen jälkeen jatkoin lomaani tyttöjen reissulla pohjois-Italiaan. Ihanan rentoa vaeltelua kaupungilla, suussa sulavia ruokia, viinin ja proseccon jättämistä väliin ja kahdelle uudelle ihmiselle raskauden ihmeen jakaminen. Sain kehuja reippaudestani ja hyvästä voinnistani. Katselin pikku-bambinoja uteliaana ja ihaillen ja haaveilin kuinka meidän pieni joskus olisi varmasti yhtä suloinen kuin nuo italialaiset pikku-kerubit.
Eilen illalla palasin matkalta ja täyttelin illalla neuvolasta tulleita lomakkeita. Emme tupakoi, emme juo juurikaan alkoholia, kerrassaan kelpo pari tulevia vanhempia. Perjantaille oli sovittu aika neuvolaan.
Tänään oli sovittu klinikalle vielä kontrolliultra. Kulta oli järjestänyt, että pääsi mukaan. En osannut epäillä mitään. Rinnat olivat edelleen hieman arat ja turvonneet. Lääkeitä olin muistanut ottaa ilman yhtään unohdusta. Ei vuotoa tai vatsaoireita. Kävin tutkimuspritsille pitkäkseni ja odotin innolla kuinka kohta näen pienokaisemme toistamiseen ja taas sen ihmeellisen sykkeen.
Lääkärimme etsi hetken aikaa ja otti anturin pois ja kosketti minua hellästi sääreen. Hänen kasvoillaan oli pahoitteleva ilme. Kasvu on pysähtynyt ja sykettä ei näy. Minulla kesti joitakin sekuntteja, ennekuin jotain läpäisi tajuntaani. Senkin jälkeen oli ensin vain turta ja aivan kuin ulkona koko tilanteesta. Nyt meille tässä kerrotaan kuinka raskaus on keskytynyt. Jaahas, se on tämmöinen tilanne.
Sitten tulivat kyyneleet. Kulta paijasi ja silitti. Päästyäni pritsiltä halasimme pitkään ja sitten kuulemaan jatkoa. Kyyneleet valuivat aina välillä ja välillä olin tyynempi. Lääkeet lopetetaan. Odotetaan tuleeko spontaani vuoto. Sain lähetteen raskauden keskeytykseen. Menee ilmeisesti loppuviikkoon. Sitten täytyy toipua ja vasta ehkä ennen juhannusta on mahdollista suunnitella uutta siirtoa.
Talvi on todellakin palannut. Kesä on peruttu.
Kulta on ihana voimavara. Halaa, kuuntelee, lohduttaa ja silittää. Kunpa osasin huolehtia hänestä yhtä hyvin. Kyllä tästä selvitään. Jotenkin. Päivä kerrallaan.
Ai niin. Täytin pääsiäisenä 39-vuotta.
Vietimme ihanan pääsiäisen mökillä nukkuen pitkiä yöunia, ottaen päikkäreitä ja hiihdellen aurinkoisilla laduilla haaveillen pikkuahkiosta, jossa voisi vetää pienokaista suksien perässä.
Varoin syömästä haukea maalaistuttaviemme luona ja melkein kerroimme raskaudesta sen takia. Ettei emännälle tulisi paha mieli, kun jätin hauen syömättä.
Pääsiäisen jälkeen jatkoin lomaani tyttöjen reissulla pohjois-Italiaan. Ihanan rentoa vaeltelua kaupungilla, suussa sulavia ruokia, viinin ja proseccon jättämistä väliin ja kahdelle uudelle ihmiselle raskauden ihmeen jakaminen. Sain kehuja reippaudestani ja hyvästä voinnistani. Katselin pikku-bambinoja uteliaana ja ihaillen ja haaveilin kuinka meidän pieni joskus olisi varmasti yhtä suloinen kuin nuo italialaiset pikku-kerubit.
Eilen illalla palasin matkalta ja täyttelin illalla neuvolasta tulleita lomakkeita. Emme tupakoi, emme juo juurikaan alkoholia, kerrassaan kelpo pari tulevia vanhempia. Perjantaille oli sovittu aika neuvolaan.
Tänään oli sovittu klinikalle vielä kontrolliultra. Kulta oli järjestänyt, että pääsi mukaan. En osannut epäillä mitään. Rinnat olivat edelleen hieman arat ja turvonneet. Lääkeitä olin muistanut ottaa ilman yhtään unohdusta. Ei vuotoa tai vatsaoireita. Kävin tutkimuspritsille pitkäkseni ja odotin innolla kuinka kohta näen pienokaisemme toistamiseen ja taas sen ihmeellisen sykkeen.
Lääkärimme etsi hetken aikaa ja otti anturin pois ja kosketti minua hellästi sääreen. Hänen kasvoillaan oli pahoitteleva ilme. Kasvu on pysähtynyt ja sykettä ei näy. Minulla kesti joitakin sekuntteja, ennekuin jotain läpäisi tajuntaani. Senkin jälkeen oli ensin vain turta ja aivan kuin ulkona koko tilanteesta. Nyt meille tässä kerrotaan kuinka raskaus on keskytynyt. Jaahas, se on tämmöinen tilanne.
Sitten tulivat kyyneleet. Kulta paijasi ja silitti. Päästyäni pritsiltä halasimme pitkään ja sitten kuulemaan jatkoa. Kyyneleet valuivat aina välillä ja välillä olin tyynempi. Lääkeet lopetetaan. Odotetaan tuleeko spontaani vuoto. Sain lähetteen raskauden keskeytykseen. Menee ilmeisesti loppuviikkoon. Sitten täytyy toipua ja vasta ehkä ennen juhannusta on mahdollista suunnitella uutta siirtoa.
Talvi on todellakin palannut. Kesä on peruttu.
Kulta on ihana voimavara. Halaa, kuuntelee, lohduttaa ja silittää. Kunpa osasin huolehtia hänestä yhtä hyvin. Kyllä tästä selvitään. Jotenkin. Päivä kerrallaan.
Ai niin. Täytin pääsiäisenä 39-vuotta.
lauantai 9. helmikuuta 2013
Ensimmäistä PASsia kohti - toivottavasti
Niihän ne menkat sitten alkoivat. Keskiviikkona. Olin aika ok asian kanssa nuo ensimmäiset päivät, mutta eilen ja tänään on ollut taas vähän vaikeampaa. Aloitin nyt klinikan ohjeiden mukaan Zumenonin eli estradiolin. Annostus on nyt 1 tabl aamulla ja 2 illalla. Ymmärsin kirjeitse lähetetystä ohjeesta, että tällä koitetaan saada ovulaatio nyt hallitua paremmin, jotta PAS siirtoon päästään "virka-aikana". Eka ultra oli tarkoitus olla 10-11 kp:n kohdalla, mutta - yllätys, yllätys- silloin on lauantai ja sunnuntai päivät! Joten eka UÄ tehdään jo 9 päivä, joka tarkoittaa, että se pitää varmaan uusia sitten seuraavalla viikolla. Joka taas tietää setvimisiä töissä.
On oikeastaan ihme, että melkein koko syksyin onnistuin ujuttamaan klinkan ajat joko heti aamuun tai lounastunnille, ja näin onnistuin viemään tutkimuksia ja hoitoja eteenpäin ilman isompaa säätämistä työnantajaan päin.
Nyt tuntuu, että se onnellisten sattumien aika on ohi ja kaikki ajat menee selittelyn puolelle. Ehkä tuo mahdollinen yleneminen duunissa siirtää minut työajattomien onnelliseen (?) kastiin. Näin voisin helpommin käydä työajan puitteissakin klinikalla.
En osaa sanoa miksi nyt pari päivää on ollut liikuttuminen niin lähellä koko ajan. Samoin mielipahakin on herkässä ja aika turhista asioista. Eilen olin ajatellut, että katsoisimme leffan yhdessä kullan kanssa illalla. Aloitimme yhtä vanhaa leffaa sitten katsomaan, mutta aistin, ettei kulta ollut siinä "mukana". Hän pahoitteli, ettei nyt oikein ole ollut leffa-fiilistä pidempään aikaan. Itse olen kunnon leffafriikki, monet genret kiinnostaa kauhua ja splätteriä lukuunottamatta. Minä siitä tietenkin pahoitin mielini, kun toinen ei voinut "kärsiä" edes yhtä leffaa, että voidaan yhdessä köllötellä säkkituolissa. Mielipahaa siis aivan turhasta.
Ja tänään aamulla mun piti mennä hoitamaan siskon lapsia (2- ja 4- vuotiaat), kunnes siskon viesti tavoitti, että nuorimmaisen oksennustauti muuttaa suunnitelmat. Tuli ihan itku, kun huomasin kuinka ikävä mulla on noita tädin pieniä kultia.
No nyt lähden moikkaamaan lapsuuteni ystäväviisikkoa. Olemme kaikki saman ikäsiä. Kolmella meistä on jo kaksi lasta kullakin. Neljäs sai nyt loppuvuodesta esikoisensa, tosin reilusti keskosena raskausmyrkytyksen seurauksena. Olin kesällä jo yrittämässä raskautta itsekin kun kuulin hänen raskaudestaan. Silloin ajattelin, että ihanaa, saamme ehkä vauvat aika lähellä toisiaan ja samana vuonna. No, meillä siis ollaan vielä tässä vaiheessa. Onneksi heillä on kaikki mennyt hyvin raskaiden vaiheiden jälkeen. Olen vilpittömästi NIIN onnellinen heidän puolestaan! Mutta pelkään, murrunko tänään pahasti kun menemme ensin katsomaan pientä tulokasta. Ilosta itken varmasti tänäänkin, kun näen hänet nyt toisen kerran, mutta toivottavasti en omasta pettymyksestäni.
On oikeastaan ihme, että melkein koko syksyin onnistuin ujuttamaan klinkan ajat joko heti aamuun tai lounastunnille, ja näin onnistuin viemään tutkimuksia ja hoitoja eteenpäin ilman isompaa säätämistä työnantajaan päin.
Nyt tuntuu, että se onnellisten sattumien aika on ohi ja kaikki ajat menee selittelyn puolelle. Ehkä tuo mahdollinen yleneminen duunissa siirtää minut työajattomien onnelliseen (?) kastiin. Näin voisin helpommin käydä työajan puitteissakin klinikalla.
En osaa sanoa miksi nyt pari päivää on ollut liikuttuminen niin lähellä koko ajan. Samoin mielipahakin on herkässä ja aika turhista asioista. Eilen olin ajatellut, että katsoisimme leffan yhdessä kullan kanssa illalla. Aloitimme yhtä vanhaa leffaa sitten katsomaan, mutta aistin, ettei kulta ollut siinä "mukana". Hän pahoitteli, ettei nyt oikein ole ollut leffa-fiilistä pidempään aikaan. Itse olen kunnon leffafriikki, monet genret kiinnostaa kauhua ja splätteriä lukuunottamatta. Minä siitä tietenkin pahoitin mielini, kun toinen ei voinut "kärsiä" edes yhtä leffaa, että voidaan yhdessä köllötellä säkkituolissa. Mielipahaa siis aivan turhasta.
Ja tänään aamulla mun piti mennä hoitamaan siskon lapsia (2- ja 4- vuotiaat), kunnes siskon viesti tavoitti, että nuorimmaisen oksennustauti muuttaa suunnitelmat. Tuli ihan itku, kun huomasin kuinka ikävä mulla on noita tädin pieniä kultia.
No nyt lähden moikkaamaan lapsuuteni ystäväviisikkoa. Olemme kaikki saman ikäsiä. Kolmella meistä on jo kaksi lasta kullakin. Neljäs sai nyt loppuvuodesta esikoisensa, tosin reilusti keskosena raskausmyrkytyksen seurauksena. Olin kesällä jo yrittämässä raskautta itsekin kun kuulin hänen raskaudestaan. Silloin ajattelin, että ihanaa, saamme ehkä vauvat aika lähellä toisiaan ja samana vuonna. No, meillä siis ollaan vielä tässä vaiheessa. Onneksi heillä on kaikki mennyt hyvin raskaiden vaiheiden jälkeen. Olen vilpittömästi NIIN onnellinen heidän puolestaan! Mutta pelkään, murrunko tänään pahasti kun menemme ensin katsomaan pientä tulokasta. Ilosta itken varmasti tänäänkin, kun näen hänet nyt toisen kerran, mutta toivottavasti en omasta pettymyksestäni.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Long time no see
Johan on melkein kuukausi vierähtänyt viime kirjoituksesta. Syynä on oikeastaan kaksi asiaa. Töissä on tapahtunut täysi kuperkeikka yhden henkilöön lähdettyä pois ja teen siis valtaosan hänenkin töistä oman työni ohella. Lähtijä sattui olemaan pomoni, joten siitä on tullut tähän palloon hieman lisäkierrettä.
Toisaalta on ollut hienoa huomata, että vastuuta annetaan nyt oikein lapiolla, mutta työnhallinta on tietenkin jonkin verran ontunut samaan aikaan. Nyt jopa näyttää siltä, että tulen pysyvämminkin ottamaan vastaan tätä uutta roolia.
Juttelimme asiasta mieheni kanssa kotona, sillä olen vanha työnarkkis. Tosin ajalta ennen parisuhdettamme ja olen ollut iloinen siitä, että tässä lapsitoivetilanteessa työni on ollut viimeisen vuoden suhteellisen rauhallista. Ei siis liikaa stressiä tai muuta henkistä ikävää, joka voisi estää lapsen tuloa luoksemme.
Sain kotoa vihreää valoa tähän työhaasteeseen tarttumiseen. Lupasin kuitenkin omaehtoisesti huolehtia, että stressi ei tule elämääni. Toivottavasti pystyn pitämään lupaukseni. Onkin ollut "kivaa", kun työpäivän aikana ajatukset harhailevat kierron tilanteeseen enää vain n. 20 kertaa päivässä entisen 120 kertaa nähden..
Ja onhan tässä taas yksi pettymys nielty hoitojen suhteen. Tälle kierrolle piti tehdä luonnolliseen kiertoon PASsi. No ovulaationi tapahtuikin sitten keskiviikkona 23.1 ja siirtopäivä olisi ollut lauantai, jolloin klinikka ei ole auki. Joten ei auttanut kuin nieleskellä pari kertaa ja uskoa omiin voimiin tässäkin kierrossa. Kuukautisten pitäisi alkaa tässä parin päivän sisään eikä mikään - taaskaan - viittaa siihen että luonnon konstein olisin tullut raskaaksi.
Joten varalla on jo lääkereseptit aloitettavaksi seuraavan kierron 2. päivästä. Nyt en muista edes lääkkeen nimeä. En halunnut lukea ohjeita vielä kovin tarkkaan, JOS vaikka olisinkin tullut raskaaksi tässä kierrossa. Tietty aikausko istuu minussa siis hyvin lujassa, vaikka en sitä helpolla myönnäkään. Niin sitä humahti kaksi kuukautta IVF:n ja tuoresiirron jälkeen ilman että mitään saatiin aikaiseksi. Ei minua muuten niin haittaisi, mutta vuodet kropassani vain lisääntyvät. 39-vuotissynttäripäivä lähestyy uhkaavasti..
Toisaalta on ollut hienoa huomata, että vastuuta annetaan nyt oikein lapiolla, mutta työnhallinta on tietenkin jonkin verran ontunut samaan aikaan. Nyt jopa näyttää siltä, että tulen pysyvämminkin ottamaan vastaan tätä uutta roolia.
Juttelimme asiasta mieheni kanssa kotona, sillä olen vanha työnarkkis. Tosin ajalta ennen parisuhdettamme ja olen ollut iloinen siitä, että tässä lapsitoivetilanteessa työni on ollut viimeisen vuoden suhteellisen rauhallista. Ei siis liikaa stressiä tai muuta henkistä ikävää, joka voisi estää lapsen tuloa luoksemme.
Sain kotoa vihreää valoa tähän työhaasteeseen tarttumiseen. Lupasin kuitenkin omaehtoisesti huolehtia, että stressi ei tule elämääni. Toivottavasti pystyn pitämään lupaukseni. Onkin ollut "kivaa", kun työpäivän aikana ajatukset harhailevat kierron tilanteeseen enää vain n. 20 kertaa päivässä entisen 120 kertaa nähden..
Ja onhan tässä taas yksi pettymys nielty hoitojen suhteen. Tälle kierrolle piti tehdä luonnolliseen kiertoon PASsi. No ovulaationi tapahtuikin sitten keskiviikkona 23.1 ja siirtopäivä olisi ollut lauantai, jolloin klinikka ei ole auki. Joten ei auttanut kuin nieleskellä pari kertaa ja uskoa omiin voimiin tässäkin kierrossa. Kuukautisten pitäisi alkaa tässä parin päivän sisään eikä mikään - taaskaan - viittaa siihen että luonnon konstein olisin tullut raskaaksi.
Joten varalla on jo lääkereseptit aloitettavaksi seuraavan kierron 2. päivästä. Nyt en muista edes lääkkeen nimeä. En halunnut lukea ohjeita vielä kovin tarkkaan, JOS vaikka olisinkin tullut raskaaksi tässä kierrossa. Tietty aikausko istuu minussa siis hyvin lujassa, vaikka en sitä helpolla myönnäkään. Niin sitä humahti kaksi kuukautta IVF:n ja tuoresiirron jälkeen ilman että mitään saatiin aikaiseksi. Ei minua muuten niin haittaisi, mutta vuodet kropassani vain lisääntyvät. 39-vuotissynttäripäivä lähestyy uhkaavasti..
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Kp 1
Tänäänhän se vuoto sitten alkoi. No, sain jo varattua klinikalta UÄ:n 10 päivän pähän pakastetun alkionsiirron ajoittamista varten. Huomaan, etten vielä aseta tähän kiertoon mitään erityisiä toiveita. Ehkä se johtuu tästä päivästä nro 1. Todennäköisesti odotukset nousevat päivämäärien edetessä. Niinhän se on käynyt aiemmissakin kierroissa.
Kurjaa kuitenkin ettei tuo luomukierto tuonut tulosta. Olisi ollut niin ihanaa raskaantua "ihan itselleen", ilman tekniikkaa tai lääkkeitä.. Ei niin, että olisin avustettua raskaaksi tulemista vastaan millään tavalla. Olen valmis olemaan vaikka 9 kk sairaalassa kaikissa letkuissa ja hoidoissa, jos sen lopputulemana meillä olisi vauva. Mutta niinkään tämä asia ei ikävä kyllä toimi.
Mun on aina vaikaa kertoa kullalle kotona, että "tänään ne kuukautiset taas alkoi". Tiedän, että emme mitenkään odottaneet ihmeitä tältä kierrolta, mutta joka kerta se on yhtä tylsää ja apeaa. Täytyy taas tänään kerätä itsensä ja kertoa, että uutta hoitokiertoa kohti mennään. Vaikka mahdollisimman positiivisena, jos se fiilis tarttuisi ja jatkuisi koko kierron!
Olen alkanut miettiä niitä kaikkia akupunktioita ja muita hoitoja, joista olen täällä lukenut (homeopatia, reiki..). Olen ollut aika konservatiivisen lääketieteen kannattaja, mutta ei kai tässä ole mitään hävittävääkään? Muuta kuin taas lisää rahaa ja aikaa..
Kurjaa kuitenkin ettei tuo luomukierto tuonut tulosta. Olisi ollut niin ihanaa raskaantua "ihan itselleen", ilman tekniikkaa tai lääkkeitä.. Ei niin, että olisin avustettua raskaaksi tulemista vastaan millään tavalla. Olen valmis olemaan vaikka 9 kk sairaalassa kaikissa letkuissa ja hoidoissa, jos sen lopputulemana meillä olisi vauva. Mutta niinkään tämä asia ei ikävä kyllä toimi.
Mun on aina vaikaa kertoa kullalle kotona, että "tänään ne kuukautiset taas alkoi". Tiedän, että emme mitenkään odottaneet ihmeitä tältä kierrolta, mutta joka kerta se on yhtä tylsää ja apeaa. Täytyy taas tänään kerätä itsensä ja kertoa, että uutta hoitokiertoa kohti mennään. Vaikka mahdollisimman positiivisena, jos se fiilis tarttuisi ja jatkuisi koko kierron!
Olen alkanut miettiä niitä kaikkia akupunktioita ja muita hoitoja, joista olen täällä lukenut (homeopatia, reiki..). Olen ollut aika konservatiivisen lääketieteen kannattaja, mutta ei kai tässä ole mitään hävittävääkään? Muuta kuin taas lisää rahaa ja aikaa..
perjantai 14. joulukuuta 2012
Negatiivinen
Eilen aamulla kävin antamassa verinäytteen klinikalla. Pyysin, että saisin tuloksen tuostettuna kuoreen, jonka kävin sitten päivän päätteeksi sieltä hakemassa.
Kyllähän se kuori poltteli siinä vieruspenkillä kotiin ajaessa. Meille oli tulossa vieraita, joten päätimme katsoa tuloksen vasta illalla. Ilta oli todella hauska, meillä oli laaja sisaruspiirini puolisoineen ja koirineen istumassa arki-iltaa. Ajattelin siinä, että kyllä elämässäni on oikeastaan kaikki muu niin hyvin tätä lapsen kaipuuta lukuunottamatta. Täytyy osata olla siitä kaikesta kiitollinen.
Illalla tein sitten kaikki siivoamiset ja muut toimet alta pois ja käperryimme sänkyyn kuoren kanssa. Negatiivinen tulos. Hcg alle 3. Tyhjuus. Itku. Pelkoa jatkosta.
Vaikka olin jo osannut odottaa tulosta, pieni osa minusta toivoi silti oireideni (limamainen vaalenapunainen vuoto, huimaus, menkkamaiset kivut) olevankin oireita raskaudesta.
Kohtuullisen hyvin toivuin tuloksesta. Kultani piti kainalossa ja lohdutti. Minun oli pakko kysyä, että mitä jos meille ei koskaan tulekaan omaa lasta, haluaako hän silti olla kanssani. Olemme joskus siitä puhuneet aikaisemminkin, mutta nyt kaipasin varmuutta. Kultani piti minua ihan hassuna, hän kertoi haluavansa elää elämäänsä kanssani. Yhteisillä lapsilla tai ilman. Se helpotti, mutta aikaan sai tietenkin uutta helpotuksen ja toivon itkua.
Edelleen nukuin aamuyön huonosti. Olen alkanut heräilemään viiden aikaan ja sen jälkeen nukun enää pieniä pätkiä. Saa nähdä koska vähien yöunien lasku alkaa näkyä enemmän.. Nyt aamulla välillä itkettää. On muutamia ystäviä, jotka odottavat tulosta. Ajattelin laittaa vain tekstarin. En jaksa varmaan tänään vielä jutella asiasta enempää.
Puuh. Koitan nyt tehdä niitä asioita joita olin "lohdutuksekseni" listannut. Aloitan tänään jumpalla, huomenna sushia. Meillä tuli kultani kanssa tapaamisestamme tänään vuosi täyteen. Paljon on mahtunut tämän suhteen ensimmäiseen vuoteen. Toivottavasti ensi vuoteen mahtuisi yksi onnellinen asia - raskaus ja lapsi.
Kyllähän se kuori poltteli siinä vieruspenkillä kotiin ajaessa. Meille oli tulossa vieraita, joten päätimme katsoa tuloksen vasta illalla. Ilta oli todella hauska, meillä oli laaja sisaruspiirini puolisoineen ja koirineen istumassa arki-iltaa. Ajattelin siinä, että kyllä elämässäni on oikeastaan kaikki muu niin hyvin tätä lapsen kaipuuta lukuunottamatta. Täytyy osata olla siitä kaikesta kiitollinen.
Illalla tein sitten kaikki siivoamiset ja muut toimet alta pois ja käperryimme sänkyyn kuoren kanssa. Negatiivinen tulos. Hcg alle 3. Tyhjuus. Itku. Pelkoa jatkosta.
Vaikka olin jo osannut odottaa tulosta, pieni osa minusta toivoi silti oireideni (limamainen vaalenapunainen vuoto, huimaus, menkkamaiset kivut) olevankin oireita raskaudesta.
Kohtuullisen hyvin toivuin tuloksesta. Kultani piti kainalossa ja lohdutti. Minun oli pakko kysyä, että mitä jos meille ei koskaan tulekaan omaa lasta, haluaako hän silti olla kanssani. Olemme joskus siitä puhuneet aikaisemminkin, mutta nyt kaipasin varmuutta. Kultani piti minua ihan hassuna, hän kertoi haluavansa elää elämäänsä kanssani. Yhteisillä lapsilla tai ilman. Se helpotti, mutta aikaan sai tietenkin uutta helpotuksen ja toivon itkua.
Edelleen nukuin aamuyön huonosti. Olen alkanut heräilemään viiden aikaan ja sen jälkeen nukun enää pieniä pätkiä. Saa nähdä koska vähien yöunien lasku alkaa näkyä enemmän.. Nyt aamulla välillä itkettää. On muutamia ystäviä, jotka odottavat tulosta. Ajattelin laittaa vain tekstarin. En jaksa varmaan tänään vielä jutella asiasta enempää.
Puuh. Koitan nyt tehdä niitä asioita joita olin "lohdutuksekseni" listannut. Aloitan tänään jumpalla, huomenna sushia. Meillä tuli kultani kanssa tapaamisestamme tänään vuosi täyteen. Paljon on mahtunut tämän suhteen ensimmäiseen vuoteen. Toivottavasti ensi vuoteen mahtuisi yksi onnellinen asia - raskaus ja lapsi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)