Lämpöä ja paistetta

Jee!! Meillä meni keskiviikkona pakastetun alkion siirto hyvin : ) Jo se ensimmäinen sulatettava alkio suli elinkelpoiseksi ja pääsimme sen siirtoon.

Itse siirto jouduttiin aloittamaan kahdesti häiritsevän suoleni takia. Olin ohjeiden mukaan juonut paljon täyttääkseni rakkoni hyvän näkyvyyden takaamiseksi. Rakkoni olikin ihan hyvin täyttynyt, mutta täynnä oleva suoleni häiritsi näkyvyyttä. Minun vatsani toimii joka aamu kuin junan vessa - PAITSI tuona aamuna! Ohjeeksi lääkäri antoi juoda vielä lisää ajatuksella että täyttyvä rakko "nostaa" suolen pois näköesteenä toimimisesta. Kurjaa vähän oli se, että kulta oli tehnyt isoja järkkäilyjä töissään pystyäkseen osallistumaan siirtoon. Kun aikaa kului lisätankkauksen takia yli puoli tuntia kauemmin, joutui hän lähtemään takaisin töihin ennen todellista siirtoa. Mutta pääasia oli, että hän ehti olla siellä kanssani kuulemassa ilouutisen sulatuksesta!

Lääkkeitä olen jatkanut entiseen tapaan, eli 6 mg estradiolia (Zumenon)/vrk  ja 800 mg progesteronia (Lugesteron)/ vrk. Tämä lääkitys jatkuu raskaustestiin asti. Lisäksi tänään aamulla pistin vielä itseeni follitropiinia (Gonal-F) 66 ug/1,5 ml kertapaukun. Seksiä on ollut lupa harrastaa, siemennesteessä on ilmeisesti muutakin tärkeää kuin pelkät siittiöt : ) Joten viikonloppu on mennyt mukavissa merkeissä!

Muuten ohje oli, että pitää ottaa nyt iisisti. Jätin siis toistaiseksi kaiken urheilemisen, kävelemistä aion kyllä harrastaa!

Olen jo kovasti ensimmäisestä päivästä lähtien jutellut mahalleni, esittellyt hänet kullalleni, siskolleni, siskoni lapsille, isälleni, mummilleni yms. vierailuja tehdessäni. Eli kuiskutellut rappukäytävässä mahaani sivellen: " Siellä on sitten sinun serkkujasi ja papa" tyyliin. Siskoni tietää siirrosta, samoin muutamat ystävät. Toivottavasti minulla olisi kertoa heille positiivisia uutisia reilun viikon kuluttua!

Tsemppiä pieni muruseni, ota kiinni ja ota kiinni kunnolla! Äiti ja isi sinua niin kovasti jo odottaa!

Huomiseksi sulaa..

Nyt olen alkanut ttodella jännittää sitä, kunka ne meidän pienet selviytyvät huomisesta sulatuksesta. Niihin muutaman solun alkioihin huomaa nyt suhtauvansa kuin ne olisivat meidän pieniä vauvaituja. Ja niinhän ne ovatkin : ) Äidin pienet siellä kylmässä säilössä!

Olen siis päättänyt suhtautua reippaan ronskisti tähän vuoteen ajatuksella, että kevään tai kesän aikana meidän vuoromme koitaa. Meidän vuoromme tulla äidiksi ja isäksi pienellemme. Näin päivää ennen h-hetkeä tuo reippaus on hieman valjua ja uljas ryhti menaa valua hieman maanläheisemmäksi...

Päätän nyt joka tapauksessa suhtautua huomiseen rauhallisesti ja positiivisesti. Lähetän koko kroppaani hyviä viboja ja pyrin nukkumaan nyt yön hyvin ja valmistamaan tämän minimunien hautomon optimaaliseen tilaan. Aikanaan energiat eivät lopu kesken, sillä koko päivän on tehnyt mieli mussuttaa jotain makeaa!

Joten riippumatta mitä säätiedotuksessa luvataan, minä totean, että huomenna sulaa ja kevään ensimmäinen säde alkaa pilkkottamaan harmaalta talvitaivaalta : )

kp 14 dpt -1

Surviver

Lyhyesti yhteenveto vielä iltapäivän ultrasta. Kohdun limakalvo on kasvanut hyvin - jee! Minulla ei ole ollut mitään oireita lisäestradiolista, jota olen siis käyttänyt kierron toisesta päivästä lähtien 1 + 2 tablettia. Kummassakaan munasarjassa ei ole kasvanut "johtofollikkelia", niin kuin estrogeeni dumppaushoidon tarkoitus onkin.  Eli omaa ovulaatiota ei tässä kierrossa tapahtu näillä näkymin ollenkaan. Nyt siis kp 9.

Estrogeenia (Zumenon) jatkan koko kierron raskaustestiin asti. Lugesteronit aloitan ensi maanantaina 2 + 2 annostuksella. Siirto suunniteltiin ensi viikon keskiviikolle. Meillä olikin yhden alkion olkia kaksi, joten ensin sulatetaan keskiviikkona ne yksi kerrallaan tarpeen mukaan. Jos niistä ei selviä kumpikaan, sulatetaan kahden alkion olki. Jos siitä taas molemmat alkiot selviäisivät, todennäköisesti siirretäisiin molemmat. Ja sekin sopisi mainiosti : ) !

Vaihtoehtona kahden selvinneen alkion siirrolle väläyteltiin vain toisen siirtoa ja toisen viljelyä pari päivää eteenpäin blastokysta vaiheeseen ja sen jälkeen sen uudelleen pakastamista. Se kuulostaa hieman ikävältä. Pieni alkio on selvinnyt ensin munasoluna punktiosta, siittiökaveri on päässyt sen hedelmöittämään, sitten se alkiona on tsempannut maljalla viljelykaapissa pari päivää ja saanut kohtalokseen pakastuksen -200 asteeseen. Uinuttuaan muutamia kuukausia talviunta : ) se sulatetaan taas maljalle. TÄSTÄ edelleen selvinneenä sitä taas viljeltäisiin maljalla ja kaapissa pari päivää kunnes taas pitäisi ottaa upposukellus -200 asteeseen. JA vielä selvitä sulatus, siirto ja ehkä kiinnittyä vielä kohtuunkin. JOS joku päivä jollakin teistä tai itselläni näin kävisi, pitäisin sitä kyllä jo ihmeenä ja tätä pientä yksilöä kyllä todellisena selviytyjänä!!

Napakoru

Nui niin, tänään on eka ultra liittyen ekaan PASsiin. Toivon, että kaikki on mennyt hyvin ja Zumenon on toiminut niin kuin sen on tarkoituskin (mikä on minulle nyt kyllä vähän epäselvä). Laskiskelin, että siirto olisi varmaan ensi viikon puolenvälin jälkeen.

Nyt jo jännittää, selviävätkö ne pienet alkiot sulatuksesta. Aloitamme kai kahden alkion oljen sulatuksella. Itse toivon todellakin, että molemmat alkiot kestäisivät ja että siirrettäisiin molemmat alkiot.

Ikäni puolesta kokisin kaksoisuuden taivaan lahjana. Jos olisi näin mahdollista saada heti lapselle sisarus, niin ottaisin mahdollisuuden ilomielin vastaan. Toki tiedostan ne riskit mitä mahdolliseen kaksoisraskauteen liittyy ja hyväksyn ne.

Ai niin, se fysioterapeuttini oli sitä mieltä, että navassani yli 13 vuotta ollut koru voi kiristää vatsan yhtä kalvoa (linea alba). Niinpä meikäläinen marssi suutarille, kun omin näpein en saanut korua enää ruuvattua auki. Siinä hieman huomaamattomasti koitin selittää, että onko heillä työkaloja metallin leikkaamiseen. Iso, partainen ja tatuoitu suutari pyysi näyttämään mistä metallista on kyse. Paljastin napani ja kerroin tilanteen. Hän päätti koittaa kokeilla vielä omia näppivoimiaan ja saikin ruuvattua korun auki!

Meitä molempia hieman hymyilytti kun kysyin avun  hintaa, hän vain tokaisi ettei maksa mitään : ) Nyt mennään sitten pari grammaa kevyempänä!

Ensimmäistä PASsia kohti - toivottavasti

Niihän ne menkat sitten alkoivat. Keskiviikkona. Olin aika ok asian kanssa nuo ensimmäiset päivät, mutta eilen ja tänään on ollut taas vähän vaikeampaa. Aloitin nyt klinikan ohjeiden mukaan Zumenonin eli estradiolin. Annostus on nyt 1 tabl aamulla ja 2 illalla. Ymmärsin kirjeitse lähetetystä ohjeesta, että tällä koitetaan saada ovulaatio nyt hallitua paremmin, jotta PAS siirtoon päästään "virka-aikana". Eka ultra oli tarkoitus olla 10-11 kp:n kohdalla, mutta - yllätys, yllätys- silloin on lauantai ja sunnuntai päivät! Joten eka UÄ tehdään jo 9 päivä, joka tarkoittaa, että se pitää varmaan uusia sitten seuraavalla viikolla. Joka taas tietää setvimisiä töissä.

On oikeastaan ihme, että melkein koko syksyin onnistuin ujuttamaan klinkan ajat joko heti aamuun tai lounastunnille, ja näin onnistuin viemään tutkimuksia ja hoitoja eteenpäin ilman isompaa säätämistä työnantajaan päin.

Nyt tuntuu, että se onnellisten sattumien aika on ohi ja kaikki ajat menee selittelyn puolelle. Ehkä tuo mahdollinen yleneminen duunissa siirtää minut työajattomien onnelliseen (?) kastiin. Näin voisin helpommin käydä työajan puitteissakin klinikalla.

En osaa sanoa miksi nyt pari päivää on ollut liikuttuminen niin lähellä koko ajan. Samoin mielipahakin on herkässä ja aika turhista asioista. Eilen olin ajatellut, että katsoisimme leffan yhdessä kullan kanssa illalla. Aloitimme yhtä vanhaa leffaa sitten katsomaan, mutta aistin, ettei kulta ollut siinä "mukana". Hän pahoitteli, ettei nyt oikein ole ollut leffa-fiilistä pidempään aikaan. Itse olen kunnon leffafriikki, monet genret kiinnostaa kauhua ja splätteriä lukuunottamatta. Minä siitä tietenkin pahoitin mielini, kun toinen ei voinut "kärsiä" edes yhtä leffaa, että voidaan yhdessä köllötellä säkkituolissa. Mielipahaa siis aivan turhasta.

Ja tänään aamulla mun piti mennä hoitamaan siskon lapsia (2- ja 4- vuotiaat), kunnes siskon viesti tavoitti, että nuorimmaisen oksennustauti muuttaa suunnitelmat. Tuli ihan itku, kun huomasin kuinka ikävä mulla on noita tädin pieniä kultia.

No nyt lähden moikkaamaan lapsuuteni ystäväviisikkoa. Olemme kaikki saman ikäsiä. Kolmella meistä on jo kaksi lasta kullakin. Neljäs sai nyt loppuvuodesta esikoisensa, tosin reilusti keskosena raskausmyrkytyksen seurauksena. Olin kesällä jo yrittämässä raskautta itsekin kun kuulin hänen raskaudestaan. Silloin ajattelin, että ihanaa, saamme ehkä vauvat aika lähellä toisiaan ja samana vuonna. No, meillä siis ollaan vielä tässä vaiheessa. Onneksi heillä on kaikki mennyt hyvin raskaiden vaiheiden jälkeen. Olen vilpittömästi NIIN onnellinen heidän puolestaan! Mutta pelkään, murrunko tänään pahasti kun menemme ensin katsomaan pientä tulokasta. Ilosta itken varmasti tänäänkin, kun näen hänet nyt toisen kerran, mutta toivottavasti en omasta pettymyksestäni.

Long time no see

Johan on melkein kuukausi vierähtänyt viime kirjoituksesta. Syynä on oikeastaan kaksi asiaa. Töissä on tapahtunut täysi kuperkeikka yhden henkilöön lähdettyä pois ja teen siis valtaosan hänenkin töistä oman työni ohella. Lähtijä sattui olemaan pomoni, joten siitä on tullut tähän palloon hieman lisäkierrettä.

Toisaalta on ollut hienoa huomata, että vastuuta annetaan nyt oikein lapiolla, mutta työnhallinta on tietenkin jonkin verran ontunut samaan aikaan. Nyt jopa näyttää siltä, että tulen pysyvämminkin ottamaan vastaan tätä uutta roolia.

Juttelimme asiasta mieheni kanssa kotona, sillä olen vanha työnarkkis. Tosin ajalta ennen parisuhdettamme ja olen ollut iloinen siitä, että tässä lapsitoivetilanteessa työni on ollut viimeisen vuoden suhteellisen rauhallista. Ei siis liikaa stressiä tai muuta henkistä ikävää, joka voisi estää lapsen tuloa luoksemme.

Sain kotoa vihreää valoa tähän työhaasteeseen tarttumiseen. Lupasin kuitenkin omaehtoisesti huolehtia, että stressi ei tule elämääni. Toivottavasti pystyn pitämään lupaukseni. Onkin ollut "kivaa", kun työpäivän aikana ajatukset harhailevat kierron tilanteeseen enää vain n. 20 kertaa päivässä entisen 120 kertaa nähden..

Ja onhan tässä taas yksi pettymys nielty hoitojen suhteen. Tälle kierrolle piti tehdä luonnolliseen kiertoon PASsi. No ovulaationi tapahtuikin sitten keskiviikkona 23.1 ja siirtopäivä olisi ollut lauantai, jolloin klinikka ei ole auki. Joten ei auttanut kuin nieleskellä pari kertaa ja uskoa omiin voimiin tässäkin kierrossa. Kuukautisten pitäisi alkaa tässä parin päivän sisään eikä mikään - taaskaan - viittaa siihen että luonnon konstein olisin tullut raskaaksi.

Joten varalla on jo lääkereseptit aloitettavaksi seuraavan kierron 2. päivästä. Nyt en muista edes lääkkeen nimeä. En halunnut lukea ohjeita vielä kovin tarkkaan, JOS vaikka olisinkin tullut raskaaksi tässä kierrossa. Tietty aikausko istuu minussa siis hyvin lujassa, vaikka en sitä helpolla myönnäkään. Niin sitä humahti kaksi kuukautta IVF:n ja tuoresiirron jälkeen ilman että mitään saatiin aikaiseksi. Ei minua muuten niin haittaisi, mutta vuodet kropassani vain lisääntyvät. 39-vuotissynttäripäivä lähestyy uhkaavasti..

Uuden vuoden luomualoitus

Uusi vuosi on vaihtunut trooppisen lämpimässä ilmastossa hoivaillen sekä mieltä että kehoa. Joulukuun puolivälin jälkeen, kun negatiivinen tulos ensimmäisestä IVF-hoidosta ja tuoresiirrosta varmistui, alkoi töissä ylimääräistä hässäkkää ja sinällään ihanat joulupuuhatkin täyttivät päivät. Muru on jaksanut varmistella mun henkistä vointia ihaltavasti ja pikkuvauvojen ja lapsien ollessa luonamme tarkkaillut hieman suhtautumistani. En ole onnekseni ainakaan itse havainnut mitään erilaista reagointia itsessäni ja hyvä näin.

Minusta oli aika vaikeaa arvioida tämän kierron ensimmäistä päivää kun sitä läpivuotoa oli kuitenkin tapahtunut jo muutamia päiviä. Klinikalta lääkärimme neuvoi laskemaan kierron ensimmäisen päivän kunnon vuotopäivän mukaan Lugesteronin lopettamisen jälkeen.

Kun arjen täytti kaikenlainen muu ajattelu, tuntui helpottavalta luopua hetkeksi jokaisen päivän jännittämisestä. Sitähän tuo edellinen IVF-kierto oli tavalla tai toisella ollut. Totta kai silti laskeskelin jo etukäteen kalenterista mahdollista seuraavaa ovulaation ajankohtaa...

Tällä kertaa en sitten onnistunut sen bongaamisessa ovulaatiotestin avulla. Aloitin testaamisen ajoissa, jo kp 10. Kp 13 olivat viivat jo miltei saman vahvuiset, mutta seuraavan aamun testiviiva olikin taas haaleampi. Tikuttelin aina kp 16 asti, eikä se enää (tietenkään) kertaakaan vahvistunut. Päätin sitten tehdä yhteenvedon, että joko testi olikin siten ollut positiivinen jo kp 13, tai tälle kierrolle ei tullutkaan ovulaatiota.

No, meillä oli muutamia yhdyntöjä toki heti siinä kp 13 paikkeilla ja jälkeen kun ajattelin saada uimajoukkoja paikoille jo odottelemaan. Nyt on kp 23, eikä tietenkään ole yhtään mitään tuntemuksia. Puuh. Olen jo koittanut ohjelmoida itseni odottamaan tammikuun lopulle suunniteltua luonnollisen kierron PAS:ia. Kuinkakohan monelle tehdään PAS:ia luonnolliseen kiertoon? Ettei ole mitään hormonitukea ennen siirtoa?

Olemme palaamassa kotimaahan parin päivän kuluttua. Silloin on levot levätty ja arki saa taas käynnistyä. Sekä työn että hoitojen osalta. Olen kuitenkin saanut mielen tasapainon ja optimistisuuden perustason taas hyviin lähtölukemiin vuoden 2013 kunniaksi.

Toivon meille kaikille oikein hyvää ja onnekasta vuotta 2013!