Ensimmäistä PASsia kohti - toivottavasti

Niihän ne menkat sitten alkoivat. Keskiviikkona. Olin aika ok asian kanssa nuo ensimmäiset päivät, mutta eilen ja tänään on ollut taas vähän vaikeampaa. Aloitin nyt klinikan ohjeiden mukaan Zumenonin eli estradiolin. Annostus on nyt 1 tabl aamulla ja 2 illalla. Ymmärsin kirjeitse lähetetystä ohjeesta, että tällä koitetaan saada ovulaatio nyt hallitua paremmin, jotta PAS siirtoon päästään "virka-aikana". Eka ultra oli tarkoitus olla 10-11 kp:n kohdalla, mutta - yllätys, yllätys- silloin on lauantai ja sunnuntai päivät! Joten eka UÄ tehdään jo 9 päivä, joka tarkoittaa, että se pitää varmaan uusia sitten seuraavalla viikolla. Joka taas tietää setvimisiä töissä.

On oikeastaan ihme, että melkein koko syksyin onnistuin ujuttamaan klinkan ajat joko heti aamuun tai lounastunnille, ja näin onnistuin viemään tutkimuksia ja hoitoja eteenpäin ilman isompaa säätämistä työnantajaan päin.

Nyt tuntuu, että se onnellisten sattumien aika on ohi ja kaikki ajat menee selittelyn puolelle. Ehkä tuo mahdollinen yleneminen duunissa siirtää minut työajattomien onnelliseen (?) kastiin. Näin voisin helpommin käydä työajan puitteissakin klinikalla.

En osaa sanoa miksi nyt pari päivää on ollut liikuttuminen niin lähellä koko ajan. Samoin mielipahakin on herkässä ja aika turhista asioista. Eilen olin ajatellut, että katsoisimme leffan yhdessä kullan kanssa illalla. Aloitimme yhtä vanhaa leffaa sitten katsomaan, mutta aistin, ettei kulta ollut siinä "mukana". Hän pahoitteli, ettei nyt oikein ole ollut leffa-fiilistä pidempään aikaan. Itse olen kunnon leffafriikki, monet genret kiinnostaa kauhua ja splätteriä lukuunottamatta. Minä siitä tietenkin pahoitin mielini, kun toinen ei voinut "kärsiä" edes yhtä leffaa, että voidaan yhdessä köllötellä säkkituolissa. Mielipahaa siis aivan turhasta.

Ja tänään aamulla mun piti mennä hoitamaan siskon lapsia (2- ja 4- vuotiaat), kunnes siskon viesti tavoitti, että nuorimmaisen oksennustauti muuttaa suunnitelmat. Tuli ihan itku, kun huomasin kuinka ikävä mulla on noita tädin pieniä kultia.

No nyt lähden moikkaamaan lapsuuteni ystäväviisikkoa. Olemme kaikki saman ikäsiä. Kolmella meistä on jo kaksi lasta kullakin. Neljäs sai nyt loppuvuodesta esikoisensa, tosin reilusti keskosena raskausmyrkytyksen seurauksena. Olin kesällä jo yrittämässä raskautta itsekin kun kuulin hänen raskaudestaan. Silloin ajattelin, että ihanaa, saamme ehkä vauvat aika lähellä toisiaan ja samana vuonna. No, meillä siis ollaan vielä tässä vaiheessa. Onneksi heillä on kaikki mennyt hyvin raskaiden vaiheiden jälkeen. Olen vilpittömästi NIIN onnellinen heidän puolestaan! Mutta pelkään, murrunko tänään pahasti kun menemme ensin katsomaan pientä tulokasta. Ilosta itken varmasti tänäänkin, kun näen hänet nyt toisen kerran, mutta toivottavasti en omasta pettymyksestäni.

Long time no see

Johan on melkein kuukausi vierähtänyt viime kirjoituksesta. Syynä on oikeastaan kaksi asiaa. Töissä on tapahtunut täysi kuperkeikka yhden henkilöön lähdettyä pois ja teen siis valtaosan hänenkin töistä oman työni ohella. Lähtijä sattui olemaan pomoni, joten siitä on tullut tähän palloon hieman lisäkierrettä.

Toisaalta on ollut hienoa huomata, että vastuuta annetaan nyt oikein lapiolla, mutta työnhallinta on tietenkin jonkin verran ontunut samaan aikaan. Nyt jopa näyttää siltä, että tulen pysyvämminkin ottamaan vastaan tätä uutta roolia.

Juttelimme asiasta mieheni kanssa kotona, sillä olen vanha työnarkkis. Tosin ajalta ennen parisuhdettamme ja olen ollut iloinen siitä, että tässä lapsitoivetilanteessa työni on ollut viimeisen vuoden suhteellisen rauhallista. Ei siis liikaa stressiä tai muuta henkistä ikävää, joka voisi estää lapsen tuloa luoksemme.

Sain kotoa vihreää valoa tähän työhaasteeseen tarttumiseen. Lupasin kuitenkin omaehtoisesti huolehtia, että stressi ei tule elämääni. Toivottavasti pystyn pitämään lupaukseni. Onkin ollut "kivaa", kun työpäivän aikana ajatukset harhailevat kierron tilanteeseen enää vain n. 20 kertaa päivässä entisen 120 kertaa nähden..

Ja onhan tässä taas yksi pettymys nielty hoitojen suhteen. Tälle kierrolle piti tehdä luonnolliseen kiertoon PASsi. No ovulaationi tapahtuikin sitten keskiviikkona 23.1 ja siirtopäivä olisi ollut lauantai, jolloin klinikka ei ole auki. Joten ei auttanut kuin nieleskellä pari kertaa ja uskoa omiin voimiin tässäkin kierrossa. Kuukautisten pitäisi alkaa tässä parin päivän sisään eikä mikään - taaskaan - viittaa siihen että luonnon konstein olisin tullut raskaaksi.

Joten varalla on jo lääkereseptit aloitettavaksi seuraavan kierron 2. päivästä. Nyt en muista edes lääkkeen nimeä. En halunnut lukea ohjeita vielä kovin tarkkaan, JOS vaikka olisinkin tullut raskaaksi tässä kierrossa. Tietty aikausko istuu minussa siis hyvin lujassa, vaikka en sitä helpolla myönnäkään. Niin sitä humahti kaksi kuukautta IVF:n ja tuoresiirron jälkeen ilman että mitään saatiin aikaiseksi. Ei minua muuten niin haittaisi, mutta vuodet kropassani vain lisääntyvät. 39-vuotissynttäripäivä lähestyy uhkaavasti..