Ymmällä oireista

Otin sitten ne Cytotec-lääkkeet kielen alle tiistaiaamuna päivystyskäynnin jälkeen. Niiden sulaminen tuntui kestävän aika kauan, ja tunnin kuluttua kieleni ja nieluni tuntuivat jotenkin kömpelöiltä ja kivistävistä. Onneksi ei tullut mitään ahdistusoiretta siitä, lähinnä tilanteen vain tiedosti.

Kultani hakemisen jälkeen jäimme kotiin ja odotelin kurjaa yötä vatsakipujen kanssa. Ensimmäiseen lääkkeenottoon liittynyttä hurjaa kirkasta vuotoa ei tulutkaan. Sen sijaan tiistai-iltana huomasin vessareissulla, että jonkinlainen isompi hyytymä sinne valahti. Muuten ei juurikaan vuotoa. Yö meni täysin rauhallisesti, ei mitään vatsakipuja, ei edes nipistelyjä! Olin hieman ymmälläni ja ihan iloinenkin hyvästä yöstä. Vappupäivän aamupäivänä tapasimme tuttua remonttimiestä, olemme muutamassa vuokra-asunnosta omaan kotiin ja teemme siellä vähän remonttia. Olin ihan positiivisissa fiiliksissä pitkästä aikaa aurinkoisesta aamusta, lähestyvästä muutosta ja siitä, että olimme menossa tapaamaan pentuetta, josta ehkä saisimme oman pentumme.

Remppamiehen tapaaminen meni hyvin. Oli kiva suunnitella mitä tekisimme ammattilaisen avustuksella uuteen kotiimme. Siitä suuntasimme kohti pentueen kotikaupunkia. Joudumme menemään sinne lentämällä, sillä automatkaan olisi mennyt yli 6 h suuntaansa. Onneksi löysimme edulliset lennot. Lentomatkalla olikin todella kovaa turbulenssia ja aloin voimaan huonosti. En kärsinyt mielestäni pelkästään "matkapahoinvoinnista", vaan minulle tuli kauhea hiki ja totaalisen voimaton olo. Loppulennon pidin paperipussia varalla ja vain keskityin hengittämään rauhallisesti.

Perillä lentokentällä kasvattajaperhe oli ystävälliseti tullut meitä vastaan. Ehdin juuri kätellä heidät kun oli jo pakko sännätä vessaan oksentamaan. En halunnut vielä kertoa huonosta voinnistani heille vaan tsemppasin hymyä ja pirteyttä kehiin. Reilun puolentunnin automatka oli pakko keskeyttää puolivälissä pyynnöstäni kun menin oksentamaan tien varteen. Sen jälkeen oli pakko kertoa, että lento oli ollut vähän kuoppaisa, mutta muuten voin hyvin.

Vointini aina hetkellisesti koheni oksennuksien jälkeen. Perillä odotti ihana pentue!! Saimme ihailla heitä emänsä hellässä hoivassa, "maitobaarissa", vaappuvina ja maailmaa ihmettelevinä. Kerrassaan suloisia!

Oma olo oli koko ajan todella heikko ja etova, mutta koitin olla reipas ja kysellä kiinnostuneena pentujen elämästä ja muusta. Kahvipöydästä lähdin taas yhden suupalan jälkeen vessaan oksentamaan. Mahtava kasvattikandidaatti, kertakaikkiaan! Onneksi kulta piti puhetta yllä ja sai pidettyä tilanteen leppoisana ja hyväntuulisena.

Päästyämme myöhään iltapäivällä takaisin lentokentälle, menin invavessan lattialle makaamaan puoleksi tunniksi. Maaten olo oli ainoa asento joka helpotti vointia.  Lopulta illalla kotona olin totaalisen kuollut. Sain onneksi pian nukahdettua ja yö meni taas hyvin.

En ole vuotanut juuri mitään, niitä tiistai-illan hyytymiä lukuunottamatta. Vatsani ei ole kouristellut, mutta pahoinvointi, kuvotus ja oksentaminen ovat olleet oireeni yhden todella kurjan päivän ajan. En osaa sanoa, mikä liittyy Cytoteciin ja mikä antibiootteihin. Kai se on ne kaikki yhdessä. En usko, että turbulenssi oli ainoa syyllinen pahoinvointiini. Toivon, toivon, toivon kovasti että ensi viikon ultraäänikontrolli olisi kannaltamme positiivinen, eli tyhjä kohtu. Näinkin tässä pääsee näköjään toivomaan. Ihan sairasta.

Onneksi pentue oli ihana!

Jo riittää!!

Soitin eilen gynen polille ja kerroin kuinka vuoto on jatkunut aktiivisena viime viikkoisen uuden lorottamisvaiheen jälkeen. Hoitaja konsultoi siellä lääkäriä ja neuvoi, että menisin tänään aamulla päivystykseen tilanteen arvioon.

Menin paikalle jo puoli kahdeksalta, ajattelin että olen ainakin siellä ensimmäisenä jonossa. Edelleen puukko kiersi haavassa, kun näin siellä raskaana olevia naisia. Tiedän, että osalla heistä saattaa olla isojakin ongelmia raskaudessaan, mutta silti he kaikki siellä edustavat sitä onnistuneiden ryhmää. Niiden, joilla lapsi on edelleen mahassa ja kasvaa.

Hoitajan haastattelun jälkeen sain lähetteen käydä labrassa. Hemoglobiini ja tulehdusarvo halutiin varmistaa. Hemoglobiini oli laskenut aiemmasta n. 30 yksikköä, mutta oli edelleen vielä ok tasolla. Tulehdusarvo oli onneksi normaali. Pääsin lääkärille vähän ennen kymmentä. Lääkäri tutki ja katsoi rauhassa ja tarkkaan. Koska tutkimus kesti niin kauan, tajusin taas siinä pedillä, että kaikki ei ole ihan kunnossa.

Lopulta ystävällinen naislääkäri kertoi, että kodussa on edelleen poikkeuksellisen paksu kerros ja siellä näyttäisi olevan jonkinlainen materiaalijäämä. Ensimmäistä kertaa sisätutkimus ja ultraääni tuntuivat minusta myös hieman kivuliailta. Lääkäri huomautti, että vuotoni on hieman marjapuuromaista, joka viittaa pitkään kestäneeseen vuotoon ja kohoneeseen tulehdusriskiin.

Kun nousin pritsille istumaan en voinut enää pidätellä kyyneleitäni. Ei vieläkään valoa tunnelissa. Kohta 4 viikkoa keskenmenosta, enkä ole vielä edes saanut kunnon keskenmenoa. Kohtu ei ole tyhjentynyt. Emme voi vielä suunnitella uusia yrityksiä, kun tilanne on näin kesken. Sain hoitajalta lohdutusta itkuuni ja lääkärikin oli hyvin myötätuntoinen.

Kokosin itseni ja kysyn vaihtoehdoista. Vaihtoehtoina oli joko uudelleen kohtua tyhjentävän lääkkeen otto tai kaavinta. Jos valitaan lääkkeet, niin voi olla että silti joudutaan kaavintaan. Päädyimme sitten lääkkeiden uudelleen ottoon. Sain ohjeeksi ottaa puolet ensimmäisen kerran annoksesta eli Cytotec 0,2 mg x 2. Tällä kertaa kielen alle, sillä vuoto estää lääkkenoton emättimen kautta.  Edeltävästi myös taas kipulääkkeet Burana ja Panacod. Minulle varattiin kontrolliultraääniaika ensi viikon keskiviikolle. Jos kohtu ei ole silloin tyhjentynyt, minulle tehdään kaavinta. Ehkä jo samana päivänä.

Läääkäri kertoi, että koska kaavinta olisi minulle ensimmäinen, riski kohdun vaurioitumiseen on pienehkö, mutta olemassa. Ajatus kohdun vaurioitumisesta on kertakaikkiaan puistattava ja lamaannuttava. Veriryhmänikin katsottiin jo valmiiksi. Sain kahden antibiootin kuurin kotiin. Kefexin ja Flagyl ainakin viikon verran. Se on kuulemma hyvästä myös jos joudutaan kaavintaan. Niinpä.

Sairaslomaa sain, mutta töissä olisi ollut vaikeampaa selittää taas äkillinen poissaolo kuin mennä vielä puoleksi päiväksi. Joten naama peruslukemilla töihin. Onneksi minulla on nykyään siellä kaksi hyvää ystävää, joille olen voinut tätä asiaa jakaa. Nytkin he odottivat huolissaan paluutani lääkäristä. Tilanteen kuultuaan sain heiltä lohdutusta ja uskoa tulevaan.

Työpäivän jälkeen kävin hakemassa kullan lentokentältä. Oli ihana päästä hänen syleilyyn ja kainaloon lohdutettavaksi! Nyt odottelen, kuinka kohdun supistelu mahtaa vaikuttaa ensi yöhön.. Jos aikataulu on sama, kivut alkavat yhden jälkeen yöllä. Uuh.


Että sellainen Vapunaaton ilta ja yö tiedossa.

Eikö tämä vieläkään lopu?

Alkuun varoitus ja pahoittelut tekstini sisällöstä. Rähmin edelleen kaiken epämiellyttävän eritteen seassa. Voit siis herkkämielisenä ohittaa alkutekstini jo tässä vaiheessa ja siirtyä viimeiseen kappaleeseen.

Kaksi viikkoa on mennyt, ei voi sanoa vierähtänyt, kohdun tyhjentävän lääkkeen oton jälkeen. Vuoto oli pikkuhiljaa harventunut ja muutunut ruskeaksi vuoteluksi niin, että välillä kirkkaampaakin verta hieman esiintyi. Olin jo haaveillut että tänä viikonloppuna voisin olla ilman sidettä housuissa ja pitkän tauon jälkeen vietellä mieheni vällyjen alle tai ihan mihin vain. Mutta ei.

Keskiviikkona iltapäivällä kesken työpäivän tajusin vain kuinka muutuin taas lorisevaksi hanaksi. Käsipyyhkeet housuissa eivät meinanneet riittää, onneksi oli päällä tummahkojen farkkujen kanssa musta reisipituinen paita. Vatsa oli alkanut kipuilla kuukautistyyppisesti puolen päivän aikaan, mutta en tajunnut sen aiheuttavan uuden punaisen tulvan parin tunnin kuluttua.

Eilinen meni jo rauhallisemmin, mutta tänään taas kesken työpäivää uusi puro löysi uomansa. Nyt en ole vuotanut ihan keskiviikon tapaan, mutta alkaa herätä huoli, että eikö tämä olekaan mennyt ihan kunniallisesti? Pitäisikö mun varata UÄ-aika ja varmistua, että kohtu on tyhjentynyt vai jäänkö vielä odottelemaan? En tänään tietenkään ole ehtinyt soittaa gynen polille ja kysyä asiaa. Eikä gynen ultraääniaikaa saa edes yksityiselle puolelle ilman viikon odottelua. Voi itku sentään!

Tein silti aamulla ovulaatiotestin ja testiviiva oli jo melko lähellä kontrolliviivan sävyä. Mitä se tarkoittaa? Että munasarjani ovat heränneet toimimaan, mutta kohtu elelee omia aikojaan. Tänään olisi KP 15, jos kierto lasketaan lääkkeellä alkaneesta vuotopäivästä. No, kulta on lähdössä viikonlopuksi työreissulle ja ensi viikonloppuna hänellä alkaa täyden viikon reissu, joten eipä tässä mitään mahiksia kunnon luomuyritykseen olisi edes ollutkaan. Masentaa ja harmittaa.

Yksi toivon säde on. Haaveilen koirasta. Tai haaveiluni on muuttunut konkreettiseksi haluksi järjestää asiat niin, että meille tulee koira. Tiedän, että tämä vaikuttaa korvaavan hellyyden kohteen etsimiseltä. Ja totuuden nimissä sitähän se myös on. Olemme kyllä haaveilleet koirasta jo pidempään. Pohtineet sopivaa rotua ja koiran sukupuolta. Miettineet soveliasta aikaa pennun ottamiselle. Alkanut raskauteni aiheutti sen, että päätimme lykätä koiran hankkimista. Ei pientä vauvaa ja koiranpentua samaan aikaan, näin päätimme. Nyt kun tiedän, että ainakaan seuraavaan 10 kuukauteen meille ei kerta kaikkiaan ole tulossa vauvaa (ajattelen kyllä toisaalta ihanan positiivisesti, kun puhun vain 10 kuukaudesta), niin toivon että meille tuleekin sitten koira. Toivon kovasti, että saisimme koiran. Sillä saamisesta siinäkin on lopulta kyse.


Hau.

Verinen viikonloppu

Jäin perjantaina siis kotiin ja otin lääkkeet (misoprotoli 4 x 200 ug)  aamulla ennen kello kahdeksaa. Pidin oikein kirjaa lääkkeistä, kellonajoista ja oireista.

Sain tehtyä ihan hyvin kotoa käsin töitä kahteentoista asti, sitten alkoi tulla pientä vuotoa ja kirjasin tuntemukseksi pientä nipistelyä. Otin Buranaa 800 mg. Yhteen menneessä oire vaihtui "rypistelyksi" ja vuotoa tuli selvemmin. Ajattelin että kyllä me naiset olemme välillä vähän herkkiä oireistamme, jos tämä nyt vaatii kotona olemista.

Kuudelta kävin vessassa ja lorisin sinne samalla kun paksu yöside oli jo aivan äyriään myöten märkä. Olin tyytyväinen, vuoto aikankin tuli ja kunnolla. Vatsaoireet edelleen olivat rypistelyn tasolla. Kerran koitin tarkemmin seurata mitä sinne pönttöön valui, mutta lopulta ajatus siitä, että tunnistaisin pienen Katkarapu Bubbamme, tuntuikin vain vaikeuttavan koko asiaa. Niinpä jätin valumien seuraamisen minimiin.

Yhdenksän jälkeen illalla kivut sitten alkoivat. Toinen yöside vuoti yli, onneksi istuin sohvatuolilla pyyhkeen päällä. Kivut tulivat tasaisen aaltomaisesti kymmenen jälkeen. Vuoto jatkui runsaana. Olin ottanut Panacodia seiskan jälkeen ja iltalääkkeiksi otin taas 800 mg Buranaa ja Panacodin. Yhdentoista aikaan koitimme mennä nukkumaan. Kierin ja konttasin sängyssä kovan kivun takia enkä pystynyt nukahtamaan. Lopulta vaihdoin vieraspetiimme yöksi, jotta edes kulta saisi nukuttua. Yhden jälkeen olin sitten nukahtanut ja nukuinkin aamuun asti kivutta.

Lauantai ja sunnuntai menivät jo selvästi helpommin. Vuotoa tuli edelleen, mutta vähemmän. Kipuja pari kertaa kohtauksina kestäen puolesta tunnista tuntiin, mutta onneksi se oli siedettävää. Sunnuntaina päätin jopa hankkiutua juoksulenkille voimieni tunnossa. Ei ehkä viisain teko juosta 1,5 tuntia kun on juuri vuotanut verta litran (?) verran ja aikaa edellisestä lenkistä reilu kaksi kuukautta. Jotain minä kai koin tarvitsevani sen lenkin suhteen. No vasen nilkka, oikea JA vasen polvi sekä vasen lonkka vihottelivat sitten loppuillan. Onneksi jätin venyttelyn väliin, se olisi voinut vaikka helpottaa oloani..

Olen jatkanut Buranaa 600 mg 2-3 x vrk:ssa ja vuotoa tulee edelleen, mutta enemmän kuukautistyyppisesti. Olen päässyt vaiheeseen, etten enää itke parin tunnin välein. Olen alkanut psyykata itseäni maratonille. Tälle lapsensaamismaratonille. Tavoiteaika siirtyi juuri aikaisintaan ensi vuoden kevääseen. ENSI VUODEN KEVÄÄSEEN! Ja siis jos kaikki MENISI PUTKEEN!? Tämä on minulle nyt selkeästi vaikein paikka. Unelma annettiin jo nuuhkittavaksi ja sitten se vietiin jonnekin vuoden, kahden tai ikuisuuden päähän. Mutta tämän maratonin minä ajoin selvittää maaliin tavalla toi toisella. Olen sitkeä. Taivun, mutta en taitu. Olemme sitkeitä, rakastamme toisiamme ja pidämme unelmastamme kiinni. Emmekä luovu toivosta. Ikinä.

Naistentautien poliklinikan käynti

Eilen aamulla minulla oli aika gynen polille raskauden keskytymisen hoidon arvioon. Olin koittanut tsempata itseäni ja matkalla koin, että homma oli minulla paketissa. Kävellessäni etuovesta sisään samaan aikaan isomahaisen naisen ja hänen kassia kantavan miehen kanssa, tajusin kuinka liikaa koko paikka minulle onkin.

Kyyneleet silmissä koitin aulassa katsoa jonnekin, jossa ei olisi hissuttavia ja puuskuttavia vauvamahoja. Olin ajoissa ja ajattelin kahvilassa rauhoittaa itseni. Sehän olikin täynnä vaaleanpunaisia ja -sinisiä kortteja, kaikkea pientä kivaa pehmoista, jota voidaan viedä lahjaksi uudelle tulokkaalle! Kun lopulta pääsin perimmäiseen pöytään ja istuduin, silmäni osuivat ikkunalaudalla olevaan imetysliivimainokseen. Siinä vaiheessa tajusin, että vastaan on turha taistella. Ympärilläni tulee olemaan raskaana olevia, raskaaksi tulevia, pikku vauvoja, pikku lapsia jne. Olen tähänkin asti onnistunut nauttimaan niistä vaikka pienen kaihon kera, enkä halua sitä muuksi.

Lääkärini oli reipas ja miellyttävä nainen. Mukana oli kandipoika, ja annoin ilman muuta hänen olla mukana ja oppia tulevaa ammattiaan. Tutkimuspedillä oli taas vaikea pidätellä kyyneliä, vaikka muuten olinkin pärjännyt ihan hyvin. Sain kuulla, että sikiö näkyy hyvin, mutta sykettä ei ole. Lääkäri otti osaa mentykseemme. Mitään vuotoa tms. ei näkynyt.

Minulla ei ollut esiintynyt vielä mitään keskenmenon oireita (kipua tai vuotoa) lääkkeiden lopettamisen jälkeen. Päätettiin, että otan lääkkeellisen raskaudenkeskytyksen. En halua jäädä odottelemaan viikkotolkulla mahdollista spontaania vuotoa. Jos sitä ei tulisikaan, joudutaisiin lääketieteelliseen apuun turvautumaan joka tapauksessa. Ehdotin ottavani lääkket perjataina töiden jälkeen. Sain kuulla, että sitä ei kyllä suositella. Vaste lääkkeelle tulee n. 4-6 tunnin kuluttua lääkkeen (Cytotec 0,2 mg tabletteja 4 kpl) otosta. Yö menee kulemma aivan pilalle, jos sen jättää iltaan tai iltapäivään. Pahimmillaan ongelmia hoidetaan sitten päivystyksessä yöllä. Lisäksi sain sairaslomaa vielä maanantaille.

Tämän jälkeen sairaanhoitaja kävi koko hoidon kaikkinen vaihtoehtoineen ja tilanteineen läpi kahdenkesken kanssani. Hän oli niin huolehtiva, kannustava ja tukeva, että minua alkoi itkettämään uudelleen. Aivan upeaa hoito-osaamista ja potilaan kohtaamista! Loppuun hän vielä selvästi halusi minun tiedostavan, että alkanut raskauteni oli ehdottomasti positiivinen asia ja että mikään ei vielä viittaa siihen, ettemmekö voisi onnistua haaveessaamme. Olin kiitollinen, että sain kuulla sen ääneen terveydenhuollon ammattilaiselta, taas toistamiseen.

Niinpä huomenna aamulla lääkkeet vaikuttamaan ja odottamaan kivuliaaksi kuvattua kohdun supistelua. Harmi, että kulta on tämän illan jo työreissussa ja palaa kotiin vasta huomenna myöhään iltapäivällä. Olen kyllä luvannut hänelle soittaa itselleni apuvoimia jos olo menee kovin kurjaksi. Vuotelua jatkuu todennäköisesti vielä pari viikkoa onnistuneenkin lääkkeellisen hoidon jälkeen. Kurjaa. Olen pitänyt housuissani sidettä nyt 2,5 kk putkeen yötä päivää ja ajattellut, että nyt se sitten vihdoin loppuu kun Lugesteron jäi pois. Ehei, vaippa housuissa jatketaan! Ironisesti voisi sanoa, että meillä on jo vaipparalli menossa..

Puuh. Huomaan suggeroivani itseäni tähän lääkehoitoon reippaan urhoollisesti, painaen surua pois. Katsotaan kuinka huomenna käy.  En ole voinut oikein kunnolla itkeä suruani sitten maanantai-illan jälkeen työreissun takia. Olemme kullan kanssa sopineet, että viikonloppu vain köllitään, halaillaan ja pussaillaan. Ja varmaan vähän itketäänkin.

Aurinkoa

Eilinen päivä jää ikuisesti muistoihini. Aamulla menin ensin klinikalle antamaan verinäyteen. Mielessäni kävi ajatus kotitestistä, mutta jotenkin tämän protokollan seuraaminen on tuonut minulle ryhtiä tähän henkisesti haastavaan hoitokenttään. Olin klinikalla ennen labran avautumista. Hoitajaa odottaessa jännitti vähän. Mitään oireita en edelleenkään havainnut vaikka ammulla olin kuinka koitellut kroppaani kuullostella.

Sain kuulla, että klinikalla on tuolloin poikkeuspäivä, eivätkä he pysty ottamaan normaalisti iltapäivällä puheluita vastaan, vaan pyrkivät itse soittamaan vastaukset potilaille. Oma työpäiväni on melko tiukka, ja pelkäsin etten ole vapaana sopivana hetkenä.

Päivä meni vauhdilla vähän vailla kello kolmeen ja tiiviseen työputkeen tuli juuri pieni hengähdystauko hieman ennen kolmea. Olimme työkavereiden (mukana omaa esimieskuntaani) kanssa hyvällä tuulella hyvin menneen rupeaman jälkeen ja nauru oli herkässä. Nähdessäni kännykästä, että tuntematon numero soittaa, tuli pieni paniikki. Mihin menisin ottamaan puhelun, olimme juuri yhdessä siirtymässä takaisin toimistolle? Päätin vain pokkana vastata ja jättäydyin muista hieman jälkeen.

Kuulin tutun hoitajan äänen, eikä hänen äänensä kyllä paljastanut mitään. Kysyn sitten vain, että miltä näyttä. Siihen tuo ihana ihminen vastasi, että hyvältä näyttää!! Päässäni kaikki heitti kuperkeikkaa, koin varmaan sata tunnetta puoleen sekunttiin. Aurinko paistoi kirkkaana ikkunasta sisään ja samalla sydämessäni alkoi paistaa uusi aurinko. En juurikaan muista tarkkaan mitä siinä häneltä kuulin. Muistaakseni hän kertoi, etää HCG arvo oli hyvä (kai noin 300), joka ei ole aina tavallista pakastettuun alkion siirron ollessa kyseessä. Eli raskaushormoni oli hyvällä tasolla!! Menin sitten pieneen tyhjään huoneeseen ja hiljaa hihkuin hänelle puhelimeen kuinka ihanaa ja kuinka mahtava uutinen. Ihana hoitaja nauroi ja onnitteli toisessa päässä! Kerroin, etten voi nyt jutella juuri enempää. Hän kertoi, että eka ultra voisi olla siinä pääsiäisen paikkeilla ja että voin ottaa uudelleen yhteyttä sopivana hetkenä.

Lopputyöpäivä meni kuin usvassa. en ollut vessahetkeä lukuunottamatta itsekseni, joten en päässyt pitkään aikaan itselleni asiaa hehkuttamaan. Siellä vessassa pelistä itseäni katsoessa kasvoillani oli riemukkaan onnellinen, sammumaton hymy ja kyynelistä kosteat silmät.

Olin sopinut ystäväni kanssa teatteri-illasta, joten tiesin olevani kotona vasta myöhään illalla. Päätin, että en laita kullalleni viestiä tai soittoa, vaan haluan kertoa tuloksen kasvotusten. Matkalla teatteriin poikkesin kirjakauppaan, sillä halusin tästä päivästä jäävän meille jokin konkreettinen muisto. Ostin kullalleni Jari Sinkkosen kirjan, "Ensi kertaa isäksi". Vaikka tästä ei seuraisikaan vielä loppuun asti edennyttä raskautta, olemme nyt ensimmäistä kertaa raskaana!! Ja se on jo itsessään muistamisen arvoinen hetki ja päivä.

Kotiin tultuamme en sivunnut asiaa mitenkään ja Kulta oli hienovaraisesti kysymättä, sillä ystäväni tuli meille vielä yöksi. Illalla kun olimme sängyssä nukkumaan menossa  jätin yövaloni päälle. Kulta ihmetteli, että mitä vielä meinaan puuhata. Jäin vain katsomaa häntä. Hetkessä hän lähti kysymään mitä testi oli kertonut. En saanut sanottua mitään, hymyilin vain! Ja se hetki kun aurinko puhkesi hänen kasvoilleen - sitä hetkeä en koskaan unohda <3

Halasimme, suukotimme, hymyilimme ja kihersimme onneamme. Yhtäkkiä olo oli epätodellinen, mekö muka matkalla vanhemmiksi? Kulta laskeskeli, että jos kaikki menee hyvin, pieni syntyisi marras-joulukuussa. Ja murehti jo kuinka se pienenä sitten pärjää saman ikäisille : )

Siihen tunnelmaan ja onnen tunteeseen oli ihana nukahtaa!

Huomista kohden

Olen päättänyt tehdä raskaustestin jo huomenna. Se oli aluperinkin lääkärimme valitsema testauspäivä. Päätin itse viivyttää testaamisen torstaille, sillä huomenna minulle tulee ystävä kylään ja jää yöksi. Olen nyt kuitenkin päättänyt, että näitä raskaustestipäiviä saattaa tulla vielä useita ja pyrin poistamaan päivään kohdistuvaa mieletöntä painetta ja erityismerkitystä. Jos joku päivä se testi onkin postitiivinen, on siinä ihan riittävää erityismerkitystä!

Niinpä aijon mennä huomenaamulla niihin verikokeisiin (se on klinikan protokolla) ja soittaa iltapäivällä kylmän rauhallisesti tuloksen. Viime kerrallahan hain tuloksen kirjekuoressa ja luimme sen illalla yhdessä kotona. Negatiivisesta tuloksesta pettymyshän oli kasvas, vaikka sitä osasi odottaa. Kullan kainalo oli maailman paras paikka siiheen hetkeen. Nyt koitan karaista itseäni tähän hoitorumbaan. En voi aina ladata kaikkia toiveita yhteen hetkeen ja romahtaa negatiivisesta tuloksesta. Vai voinko?

Huomaan olevani ajatuksissani ja teksteissäni ihastuttavan vihastuttavan ristiriitainen. Toisessa hetkessä uhkun tarmoa ja vääjäämätöntä optimismia ja toisessa varaustaudun vuosien negatiiviseen hoitotulokseen. Sitä se inhimillisyys kai on. En halua luopua optimistisuudestani, mutta koitan tehdä tästä itselleni mahdollisimman siedettävää.

Huominen näyttää, miten kestän kuulla tuloksen puhelimessa. Ehkä muutan taas sen jälkeen käytäntöä seuraavaan hoitoon. Seuraava pakastetun alkion siirto on tarkoitus tehdä jo seuraavassa kierrossa. Joten kauaa ei toivottavasti tarvitse odottaa seuraavaa testiä.. Jos loput alkiomme siis ylipäätään kestävät sulatuksen ja päästään siihen seuraavaan siirtoon.

Hieman raskasta on tämä yhtämittainen lääkkeillä pelaaminen.  Zumenon- tabletti menee kyllä tosi helposti huiviin. En onnekseni saa juuri mitään sivuoireita. Paino on ehkä hieman noussut, mutta siihen voi olla syy hyvin lähellä suuta : ) Silti joka aamuinen ja iltainen lugesteronihelmien käyttö ärsyttää. Illan spontaani seksi ei ole kovin hyvä ajatus helmien laiton jälkeen. Lääkemassa tulee vauhdilla pois, eikä lääkkeen imeyytymisestä voi olla varma. Niinpä koitan tsekkailla fiilikset ja laitan helmet vasta kun todella nukkuminen alkaa. Koitan säästää kultaani tältä lääke- /seksinharrastamispohdinnalta. Riittää, että meillä yksi pohtii sitä. Ehkä näin ainakin toinen meistä pysyy enemmän spontaanina ; ) Mutta kuten olen aikaisemminkin sanonut, seison vaikka päälläni vuoden jos siitä on apua!

Mitään - yhtään mitään oireita ei ole ollut toistaiseksi. Ei arkuutta rinnoissa, ei vatsan juilimisia, ei huimaamista, ei tipottelua tai minkään väristä vuotoa. Siksi tuntuu hyvälle ajatukselle saada tuloskin ns. mahdollisimman pian ja oma asennoituminen taas seuraavaan hoitoon positiiviselle uralle.

Toivottavasti huominen ilta ystävän kanssa musikaaliteatterissa piristää olosuhteista huolimatta! Voin vakuuttaa, että otan ainakin yhden lasin kuohuvaa ystävyyden ja musiikin kunniaksi hyvällä omallatunnolla!!

kp 27 dpt 13

Itku!

Voihan itku sentään! Kävin äsken vessassa ja siteeseen oli tullut rusehtavaa limaeritettä. Sieltä ne kuukautiset tunkee vain läpi. Mun on pakko mennä vielä tänään tai viimeistään huomenna raskaustestiin, että saan asian käsiteltyä.

Klinikkahan oli ehdottanut testipäiväksi jo tätä päivää, mutta aamukiireiden takia ajattelin siirtää sitä myöhäisempään. Nyt kaduttaa. Koitan selvittää saisiko läheiseltä yksityiseltä lääkäriasemalta pika-hcg:n verestä. Ainakin voin sitten jättää niiden Lugesteroni helmien käytön ja antaa vuodon vain tulla.

Ja tehdä kaikkia niitä lohtuasioita joita olin ehtinyt miettiä. Ja itkeä.

Tunnottomuutta ja tuntemuksia

Eilen illalla vessassa käydessäni tunsin sen tutun tunteen suolistossani. Kivun ja arkuuden, joka minulla on aina merkinnyt menkkojen alkamista samana päivänä. Se vei kyllä mielen matalaksi.

Olen ymmärtänyt, että keltarauhaslääkityksen aikana kuukautiset eivät pääse tulemaan normaalisti, joten koin sen olevan elimistöni merkki siitä, että vuoto pitäisi jo päästää tulemaan. Raskaus ei ole alkanut.

Eilen ilmestyi myös paria komeaa finniä, jotka nekin ovat aina liittyneet loppukiertooni. Tänä aamuna oli pakko kertoa miehelleni, miksi sängyssä aamulla hengitin niin kiivaasti. Murehdin tietenkin noita tuntemuksia, enkä saanut enää nukahdettua. Tosin en itse huomannut ahdistukseni kanavoituvan niin konkreettisena oireena ulospäin. Kuvittelin makaavani vain hiljaa ja pettyneenä.

Tänään on sitten töissä koko päivän kiristellyt oikeaa alavatsaa ja hieman pistänyt oikeaan kylkeen. Olen jo uupunut näiden oireiden seuraamiseen ja niiden taustan päättelemiseen. Päätin jo eilen, etten enää odota raskautta, mutta minkä sitä itselleen tekee.

Oirelista, joka googlettamalla löytyy "alkuraskauden oireista" on yhtä pitkä kuin leveä. Siellä on finnit, palelemiset, hikoilut, ripulit, ummetukset, vatsakrampit, herkät rinnat, oireettomat rinnat, pahoinvointi ja hyvinvointi. Kaikki löytyy. Joten omien oireiden saattaminen johonkin merkitykseen on mahdotonta.

Niinpä päätin vielä varovaisesti odottaa hyvääkin, vaikka korkeammaltahan sitä putoaa. Realistinen optimisti kun olen. Vielä pari päivää..

Järjestystä, tyhjyyttä ja pahimpaan varautumista

Eilinen meni mieheni vaatehuollon uudelleen organisoimisessa. Heivasin ensin kaikki vaatekomerot ja hyllyt tyhjiksi lattialle, lajittelin vaatteet, nimesin hyllyt teipeillä ja ladoin vaatteet uuteen järjestykseen nimikoiduille paikoille. Nyt löytyvät siis mm. "ohuet sukat", "paksut sukat" "parittomat sukat" kaikki nätisti omalta paikaltaan! Ainakin ehkä viikon verran ;)

Järjestämisestä sain totaalisesti muuta ajateltavaa kuin lähestyvän testipäivän. Kun kultani palasi sunnuntai-iltana työreissultaan, pääsin kertomaan loppuviikon fiiliksistäni paremmin hänelle. Koska minulla ei ole enää mitään oireita follikkeleiden kasvattamiseen tai punktion jälkimaininkeihin liittyen, oloni onkin ollut "tyhjä" jo pari päivää. Ihan kuin mitään ei olisi koskaan tehtykään eikä aikakaan mitään, jolla olisi jotain vaikutuksia eteenpäin. Kulta koitti rauhoitella, että eihän sen nyt pitäisi tarkoittaa mitään mahdollisen hedelmöittymisen kannalta. Että onko niitä oireita vai ei.  Mutta ainakin itsestä tuntuu nyt sille, että mitään elämää ei taida olla syntynyt. Tyhjä olo.

Ehkä tämä on tapani valmistella itseäni perjantain raskaustestiin. Ehkä näin ei putoa niin korkealta.

Muiden blogeista olen lukenut, että osalla on hyvinkin selvät oireet raskauden käynnistymisen jälkeen. Selvästi jo ennen raskaustestiä. Olen pari aamua herännyt aika aikaisin, enkä saa enää nukahdettua kun kuuntelen kroppaani. Tuntuuko vatsassa mitään? Tuntuuko rinnoissa mitään? Onko väsymystä, pahoinvointia - mitään? Eikä mitään ole tuntunut enää pariin päivään.

Joten aloitan itseni valmistelun negatiiviseen tulokseen. Olen jo koittanut keksiä "kivoja juttuja", joita teen negatiivisen tuloksen jälkeen. Listalla on tällä hetkellä sushin syöminen, kasvohoidon tilaaminen, joulupöydästä nauttiminen kaikilla herkuilla, kovan treenaamisen aloittaminen jne. Aijon kasvattaa listaa parilla asialla joka päivä ennen perjantaita. Siihen rakennetaan jonkinlainen turvaverkko kullan kainalon lisäksi.

Mutta heikkoja, hyvin heikkoja korvikkeitahan ne ovat vaakakupin toisessa päässä.