maanantai 15. huhtikuuta 2013

Verinen viikonloppu

Jäin perjantaina siis kotiin ja otin lääkkeet (misoprotoli 4 x 200 ug)  aamulla ennen kello kahdeksaa. Pidin oikein kirjaa lääkkeistä, kellonajoista ja oireista.

Sain tehtyä ihan hyvin kotoa käsin töitä kahteentoista asti, sitten alkoi tulla pientä vuotoa ja kirjasin tuntemukseksi pientä nipistelyä. Otin Buranaa 800 mg. Yhteen menneessä oire vaihtui "rypistelyksi" ja vuotoa tuli selvemmin. Ajattelin että kyllä me naiset olemme välillä vähän herkkiä oireistamme, jos tämä nyt vaatii kotona olemista.

Kuudelta kävin vessassa ja lorisin sinne samalla kun paksu yöside oli jo aivan äyriään myöten märkä. Olin tyytyväinen, vuoto aikankin tuli ja kunnolla. Vatsaoireet edelleen olivat rypistelyn tasolla. Kerran koitin tarkemmin seurata mitä sinne pönttöön valui, mutta lopulta ajatus siitä, että tunnistaisin pienen Katkarapu Bubbamme, tuntuikin vain vaikeuttavan koko asiaa. Niinpä jätin valumien seuraamisen minimiin.

Yhdenksän jälkeen illalla kivut sitten alkoivat. Toinen yöside vuoti yli, onneksi istuin sohvatuolilla pyyhkeen päällä. Kivut tulivat tasaisen aaltomaisesti kymmenen jälkeen. Vuoto jatkui runsaana. Olin ottanut Panacodia seiskan jälkeen ja iltalääkkeiksi otin taas 800 mg Buranaa ja Panacodin. Yhdentoista aikaan koitimme mennä nukkumaan. Kierin ja konttasin sängyssä kovan kivun takia enkä pystynyt nukahtamaan. Lopulta vaihdoin vieraspetiimme yöksi, jotta edes kulta saisi nukuttua. Yhden jälkeen olin sitten nukahtanut ja nukuinkin aamuun asti kivutta.

Lauantai ja sunnuntai menivät jo selvästi helpommin. Vuotoa tuli edelleen, mutta vähemmän. Kipuja pari kertaa kohtauksina kestäen puolesta tunnista tuntiin, mutta onneksi se oli siedettävää. Sunnuntaina päätin jopa hankkiutua juoksulenkille voimieni tunnossa. Ei ehkä viisain teko juosta 1,5 tuntia kun on juuri vuotanut verta litran (?) verran ja aikaa edellisestä lenkistä reilu kaksi kuukautta. Jotain minä kai koin tarvitsevani sen lenkin suhteen. No vasen nilkka, oikea JA vasen polvi sekä vasen lonkka vihottelivat sitten loppuillan. Onneksi jätin venyttelyn väliin, se olisi voinut vaikka helpottaa oloani..

Olen jatkanut Buranaa 600 mg 2-3 x vrk:ssa ja vuotoa tulee edelleen, mutta enemmän kuukautistyyppisesti. Olen päässyt vaiheeseen, etten enää itke parin tunnin välein. Olen alkanut psyykata itseäni maratonille. Tälle lapsensaamismaratonille. Tavoiteaika siirtyi juuri aikaisintaan ensi vuoden kevääseen. ENSI VUODEN KEVÄÄSEEN! Ja siis jos kaikki MENISI PUTKEEN!? Tämä on minulle nyt selkeästi vaikein paikka. Unelma annettiin jo nuuhkittavaksi ja sitten se vietiin jonnekin vuoden, kahden tai ikuisuuden päähän. Mutta tämän maratonin minä ajoin selvittää maaliin tavalla toi toisella. Olen sitkeä. Taivun, mutta en taitu. Olemme sitkeitä, rakastamme toisiamme ja pidämme unelmastamme kiinni. Emmekä luovu toivosta. Ikinä.

4 kommenttia:

  1. Ei tähän ole sanoja. On varmasti ollut järkyttävä kokemus. Tuo itsestäkin tuntuu vaikealta, kun ajattelee asioita pidemmälle, että vuonna 2013 meille ei tule lasta. Tuleeko vuonna 2014? Sitä ei kukaan pysty lupaamaan.

    Voimia Blueberry <3

    VastaaPoista
  2. Olen ollut pitkään poissa blogien maailmasta, joten luin keskenmenostasi vasta nyt. Otan osaa suureen suruusi. Voimia ja haleja! <3

    VastaaPoista
  3. Voi Blueberry. :( Toivotan sinulla ja miehellesi paljon voimia. Olet sitkeän oloinen nainen, sinä selviät kyllä. Toivosta ei luovuta, maaliin päästään vielä, tavalla tai toisella!

    Olet ollut mielessäni. Lämmin halaus.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset ihanista kommenteista : ) Olette tärkeitä tukijoukkoja!

    VastaaPoista